sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Hyasintti-istutus

Tulihan sitä Kukkaiselmää-blogin inspiroimana tehtyä vuoden ensimmäinen hyasintti-istutuskin. Aika edullisesti istutus syntyi, koska ruukkuna käytin aiemmalta vuodelta jouluasetelmasta säästämääni ruukkua, mustikanvarvut, sammalet ja kävyt taas löytyivät metsästä ihan ilmaiseksi, ainoastaan hyasintteihin meni muutama euro.



maanantai 23. marraskuuta 2015

Lunta, lunta ja lunta.


Perjantai yöllä se sitten tapahtui, nimittäin talvi tuli paksujen lumikinoksien kera. Lauantai aamuna näky oli valkea ja valoisa, puiden oksien notkuessa lumesta. Pitihän tästä lumimaisemasta nyt ottaa kuvia todistusaineistoksi, kun jo tiistaiksi on taas luvattu plus-asteita ja lumet suurella todennäköisyydellä sulavat viikon aikana.

Pikkusyreeni sai koristevalojen lisäksi lumipeitteen niskaansa.


Koristeomenapuu sai myös lunta koristamaan oksistoaan. Sillä on pikkuruiset omenatkin oksissaan edelleen kiinni ja ne koristaneen niitä kevääseen saakka, jos eivät linnut niitä innostu popsimaan.

Marjasinikuusama on hyvien marjojensa lisäksi myös koristeellisen pyöreän muotonsa ansiosta hieno koristepensaanakin.


Valkeasta lumesta erottuvat hienosti lähimetsikön haapojen kirkkaan keltaiset keltajäkäläiset rungot.



Tulin myös hankkineeksi alkavan joulunajan kunniaksi pari sinistä hyasinttia koristamaan lasitettua terassia. 
On tästä lauhasta loppusyksyn/alkutalven säästä jotain iloakin, nimittäin lasitetulle terassille voi hankkia kylmänkestäviä kukkia, itse olen hankkinut sinisiä hyasintteja myös jouluruusun olen ajatellut hankkia. Viileässä hyasintin ja muidenkin kylmänkestävien kukkien kukkavarret kehittyvät paljon hitaammin ja niiden kehityksestä kukkivaksi sekä niiden kukinnasta ehtii nauttia paljon kauemmin kuin kuivissa ja lämpimissä sisätiloissa, myös hieman hajuherkille ihmisille sisätiloissa hyasintti voisi aiheuttaa päänsärkyä.

Ensi yöksi on kuitenkin luvattu sen verran kovaa pakkasta, että uskon ettei lasitettu parvekkeenikaan eristäsi sitä, joten nostan hyasintit yöksi sisälle, huomenna kun lämpötila on taas plussan (tai korkeintaan muutaman miinus asteen) puolella, hyasintit pääsevät takaisin lasiterassille hitaasti nautiskellen kehittämään kukintaansa.

torstai 19. marraskuuta 2015

14 kuvaa kesästä

Olen nähnyt monissa blogeissa kiertävän haasteen: "kuusi kuvaa kesästä". Itse en olisi tähän pystynyt, nimittäin valitsemaan vain kuusi kuvaa kesästä, joten tässä tulee minun "vastaiskuni". Päätin käydä läpi kaikki viime kesänä otetut puutarhakuvat, tiukan selauksen jälkeen 14 kuvaa valikoitui kuvaamaan viime kesän puutarhassani, kuvia olisi kyllä löytynyt vielä enemmänkin niin kuin arvata saattaa, mutta tässä tulevat valitut kuvat (aika järjestyksessä keväästä alkusyksyyn).

Kirsikka kukkii

Purppuraomenapuun kukassa

Punainen mehitähti mosaiikki-ruukussa

Alppiruusu "Nova Zembla"

Bellikset

Nappileinikki

Ruohosipulit kukkivat omenapuun juurella

Valkoinen siperianunikko

Ruskolilja

Loistokärhö "The President"

Pionien muhkeat kukinnot

Sisilisko lämmitteli etupihan asfaltilla

Tarha-alppien ja puuliljojen kukintaa perennapenkissä

Amppelitomaatti "Hundreds and Thousands" tuotti viileänäkin kesänä satoja pienen rypäleen kokoisia tomaatteja

Tulis jo kevät -ajatus on pyörinyt mielessäni jo monta viikkoa, vaikka talvikaan ei ole vielä ehtinyt tulla. Kesäkuvien selaus kyllä helpotti vähän. Toivotaan että ensi kevät tulisi pian ja lämpimänä, ja että talvi olisi hyvä kasvien talvehtimiselle.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Puutarhan ikivihreät – harmaan syksyn pelastus


 Harmaa syksy ruskeine lehtineen puutarhassa, saa minut arvostamaan puutarhan ikivihreitä havukasveja joka syksy entistä enemmän. Etupihallamme ei ole ollenkaan nurmikkoa, vaan laatoitusta ja muutama iso soralla katettu istutusalue sekä betonikivinen istutusallas. Etupihamme on myös varjoinen, joten siihen on tullut luonnollisesti istutettua paljon havuja. Enkä kyllä kadu sitä yhtään, varsinkaan näin syksyisin, kun puutarhan lehtipuut ja pensaat ovat tiputtaneet lehtensä ja perennoista on jäljellä ruskeat varret.

Havut eivät myöskään ole tylsän yksivärisiä tai näköisiä, värejä ja kasvutapoja on monenlaisia ja niistä saa yhdessä hienoja yhdistelmiä.


Sinikataja
Hopeatäpläpeippi valaisee hopeisilla lehdillään puutarhan varjoisetkin kohdat.
Punainen katesora saa esiin havujen vihreyden
Kaikki havut tosin eivät pysy raikkaan vihreinä,
esimerkiksi metsäpuutarhassa sijaitsevien tuivioiden väri muuttuu talveksi pronssiseksi.

Yhdistelemällä erivärisiä ja -muotoisia havuja saa hienoja ikivihreitä istutuksia.
Hopeakuusen hopeinen latvus

Kääpiökuusi
Pieniin puutarhoihin ja puutarhan pieniin kohtiin löytyy ns. miniatyyrihavuja kuten mm. pesä-, siili- ja kääpiökuusia. Omaan puutarhaani hankin kääpiökuusen viime keväänä, saas nähdä kuinka isoksi se lopulta kasvaa, sillä se voi kuulemma täysikasvuisena saavuttaa jopa kahdenmetrin leveyden.

Pikkutalvio
Pikkutalviot ovat kiiltävän vihreälehtisiä ikivihreitä maanpeitevarpuja. Itseltäni löytyy niitä metsäpuutarhassa sinikukkaisina ja etupihan istutusaltaasta purppurakukkaisina.

Etupihan purppurakukkaiset pikkutalviot ovat tainneet innostua viereisistä kesäisen vihreistä havuista niin paljon, että ovat yrittäneet pukata kukkia ja nuppuja.

Pikkutalvion repaleinen kukka
Nuppuja pikkutalviossa

Sinikataja ja rohtokataja saivat valoverkot niskaansa kaamosmasennuksen välttämiseksi.




Suosittelen kaikille istuttamaan puutarhaansa enemmän havuja ja muita ikivihreitä kasveja, niillä saa todellakin vihreytettyä ja venytettyä puutarhan "kesää" jopa huhtikuulta marraskuulle eli koko lumettoman ajan.