sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Sateet saapuivat



Lämpimän ja kesäisen sään perään saapui kylmä ja sateinen sää. Luonto ja kasvit kyllä tykkäävät, vaikkei niiden omistaja niinkään. Hyvä puoli tässä viileässä, alle kymmenen asteisessa säässä on myös se, että kevätkukkien kukinta kestää pidempään. Eli ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, mutta toivon kyllä, että lämmin sää palaisi mahdollisimman pian.

Vielä muutama päivä sitten oli aurinkoista...















Nyt on näkynyt vähän joka paikassa puhuttavan viime talven aiheuttamista, jopa historiallisista kasvituhoista. Onneksi omalta pihalta ei paljoa talven aikana menehtyneitä kasveja ole löytynyt ja suurin osa kasveista on kestänyt talven oikein mainiosti.

Eniten kärsivät syksyllä istuttamani tulppaanit ja talvivalkosipulit, joista ei todellakaan jokainen ole noussut pintaan, harmikseni. Myös osa  ns. varmoista ja kestävistä kasveista on menehtynyt, kuten esim. kevätvuohenjuuri ja villiviini kuolivat kokonaan. Paljon on myös sellaisia kasveja esim. päivänliljat ja kuunliljat, joista ei vielä tiedä oikein, miten ne ovat talvesta selvinneet. Toivottavasti hyvin.

Onneksi on paljon kuitenkin sellaisia kasveja, jotka ovat selvinneet talvesta hyvin ja viime kesänä perustetun pionipenkinkin kaikki pionit ovat selvinneet hengissä, joten en jaksa alkaa surkuttelemaan muutamien kuolleiden perään. Onpahan taas mahdollisuus hankkia kuolleiden kasvien tilalle joitain uusia kasveja; )

Pihalla kukkivat nyt mm. narsissit, pikarililjat, esikot ja luumu.

 
 
 

Eikä taida mennä kauaakaan, kunnes keisarinpikarililjan ja tulpaanin kukat aukeavat.

 

Myös omenapuissa on nuput jo hyvässä vauhdissa.



Noin viikko sitten kylvetyt kurpitsan ja kesäkurpitsan taimet ovat ponnistaneet hyvään kasvuun.

 

Kevät etenee nyt kovaa vauhtia ja ei meinaa millään ehtiä kaikkea kukkivaa ja upeaa kuvaamaan, saatika tänne raportoimaan, jos vielä meinaa saada tehtyä jotain puutarhassakin. Kuitenkin tätähän sitä on koko pitkä talvi odotettukin, joten ei muuta kuin nauttimaan eli kärräämään, kuopimaan ja touhuamaan... : )

perjantai 6. toukokuuta 2016

Hyvässä vauhdissa


Kevät on nyt todella hyvässä vauhdissa ja lämpötilan puolesta voisi jo oikeastaan sanoa kesän tulleen. Viimeisen viikon aikana on lämpöä ja aurinkoa riittänyt, jopa enemmän kuin koko viime kesänä, ainakin minusta tuntuu siltä; ) Lämpötila on monena päivänä parhaimmillaan noussut yli 20 asteeseen. Toivotaan, että hyvät ilmat jatkuisivat lopun toukokuun, kesäkuun ja heinäkuun ajan tai ainakaan ei tulisi mitään hirveän kylmää ja sateista, niin kuin viime kesä oli miltein kokonaan.

Puutarhassa on kasvit ottaneet kovan kasvuspurtin lämpötilan siivittäminä.

Lempparinarsissini luminarsissi Rip van winkle on aloittanut kukinnan ensimmäisenä puutarhan narsisseista.

Illalla myös keltainen isotorvinen narsissi oli avannut ensimmäiset kukkansa. Tarkkaa lajia tälle narsissille en tiedä, koska olen siirtänyt sitä pihaan alunperin erään vanhan talon heinittyneestä puutarhasta.

Keisarinpikarililjoilla on isot kukkanuput ja piikkisian piikkejä muistuttavat lehtikruunut päillänsä. Viime keväänä puutarhassani ei kukkinut yksikään keisarinpikarililja, sillä yöpakkaset olivat luultavasti silloin pilanneet niiden nuput.

Nappileinikki kasvaa kovaa vauhtia perennapenkissä.

Verihanhikin hopeat nukkaiset lehdet ovat koristeelliset.

Mustaherukka pohjan jätissä on jo aika isot lehdet.

Kirsikassa on turpet silmut.
Siperianunikossa on jo iso nuppu.

Myös taimikasvatus on hyvässä vauhdissa ja olenkin siirtänyt jo suurimman osan taimista eli samettikukat, tomaatit ja punarevonhännät lasiterassille päiviksi ja öiksi. Lämpötila lasiterassilla on päivisin noussut jopa 30 asteeseen, jos on jäänyt ovet kiinni. Öisinkin lämpötila on pyynyt minimissään 10 asteessa, joten tomaatit ja muut taimet ovat pärjänneet siellä hyvin yötä päivää ja runsaassa valossa kasvu on ollut paljon tanakampaan kuin sisätiloissa.

Helmikuun lopulla kylvettyihin Hundreds & Thousands -amppelitomaatteihin on ilmestynyt jo raakileita. Saa nähdä joko pääsisi juhannuksena maistelemaan itsekasvatettuja tomaatteja: )

Samettikukista pitää vielä muistaa ja raaskia poistaa nuput, jotta ne haarautuisivat ja kukkisivat myöhemmin kunnolla.

Revonhännän taimet ovat myös kasvaneet tanakoiksi.

Olen tässä lähipäivänä miettinyt uskaltaisiko jo istuttaa tomaatit kasvihuoneeseen, kun lämpötila on ollut nyt paljon korkeampi, kuin oli koko viime kesäkuussa. Kuitenkaan vielä ei tiedä onko tämä lämpöaalto pysyvän laista, joten taidan odotella vielä ainakin toukokuun puoleen väliin ja katselen sitten sääennusteita tarkemmin ja päätän uskallanko istuttaa tomaatit kasvihuoneeseen.

Hyvää ja aurinkoista toukokuun jatkoa ja tulevaa äitienpäivää kaikille sekä muistakaa nauttia auringosta ja kesäkeleistä vielä kun voi, koska tiedä häntä, jos kesäkuuksi onkin luvassa viime vuosilta tuttua vesisadetta ja matalaa lämpötilaa.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappua ja kevättä


Vappu toi mukanaan mahtavat ilmat ulkoiluun ja puutarhassa  touhuamiseen. Päätinkin hyvästä ilmasta innostuneena tänään ottaa härkää sarvista ja tyhjätä puutarhalammen mädäntyneiden lehtien täyttämästä vedestä ja täyttää sen uudella vedellä.

Homma sujuikin mukavasti, kunnes huomasin jotain liikkuvan vedessä...


Sammakkohan se siinä. Hetkonen, onko sillä kahdet silmäparit! Nyt täytyy kyllä hakea kamera ja ikuistaa tämä luonnonoikku...


...Ei, kun siinähän on toinen päällä... taitaapa muuten olla uros ja tuo alempi naaras, joka vieläpä näyttää olevan aika kutupulleaa sorttia. Ja mitähän muutakaan ne olivat lammessani tekemässä, kuin huolehtimassa sukupuuton uhan pienentämisestä.


Kohta huomasinkin altaassa toisen sammakkoparin, joka oli irrottautunut toisistaan luultavasti altaan pesustani häiriintyneenä. Mukavahan se oli tietenkin saada kunniaa "juurikin heille tekemästäni kutusviitistä", mutta sviitin siivouspalvelu tuli  heidän kannaltaan kyllä väärään aikaan.

Vähän kyllä itseäni harmitti häiritä sammakkoparien puuhia, mutta haiseva allas oli kyllä nyt siivottava. No, siinä sitten sovimme, että siirrän heidät altaan pesun ajaksi sankoon odottelemaan altaan  RIPEÄÄ putsausta. Pesinkin altaan mahdollisimman nopeasti ja päästin sammakkopariskunnat jatkamaan puuhiaan.


Toivottavasti ne ovat tyytyväisiä siivouksen laatuun. Pelkään kyllä vähän, että uusi kirkas vesi häiritsee niitä, kun olivat varmasti tottuneet entiseen, sameampaan ja sitä kautta suojaisampaan veteen. Iltaan mennessä oli ainakin toinen pariskunnista vielä altaassa. Toivottavasti sammakot jäävät asumaan altaaseen, niistä (ja mahdollisesta jälkikasvusta) kun on niin kivasti apua etanoiden ynnä muiden puutarhuria häiritsevien nilviäisten kanssa ja onhan niiden touhuja mukava seurailla.
Aika näyttää kelpaako uusi puhdasvetinen allas niille.

Kukkia on ilmojen lämmettyä avautunut paljon ja kevätkurjenmiekat, krookukset ja posliinihyasintit ovat parhaimmillaan.




Hauskaa ja kukkaisaa vappua kaikille.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Kylmää, mutta niin keväistä


Kylmää on ollut parina viime aamuna ja tänä aamulla mittarin elohopea oli pudonnut alimmillaan -7 asteeseen. Onneksi päivällä aurinko lämmittää ja nyt lämpötila on jo reilusti plussan puolella. Onneksi tämän pikkuruisen, parin päivän mittaisen takatalven on luvattu loppuvan viikonloppuna ja kevät pääsee taas jatkamaan tuloaan, vaikka ei nämä kylmät yöt ole kaikkein innokkaimpia kevään tekijöitä estäneet. Nimittäin krookukset, jotka eivät välittäneet tippaakaan kylmistä öistä, aukaisivat nuppunsa auringon paisteessa ja vieläpä ekaa kertaa tänä keväänä. Lumikellot ovatkin kukkineet jo parisen viikkoa. Ne olivat juuri oikeita eli mitä pussissa luvattiin eli kerrottukukkaisia.





Posliinihyasintillakin jo nuppu kurkistelee lehtien välistä


Kyllä vahvat värit piristävät talven jälkeen, niin kuin tämän krookuksen kukan lila väri.

Krookuksen nuppu odottamassa aurinkoisia hetkiä avatakseen kukkansa.

Talven varastossa talvehtimassa olleen japanivaahteran siirsin huhtikuun alussa lasiterasille, jossa se onkin jo kasvattanut silmuista uudet, isot lehdet. Onneksi lasiterassi varaa ja eristää hyvin lämpöä valettuine lattioineen, joten siellä on lämmin, vaikka pakkanen kiristyisikin yöllä aika reilustikin, joten vaahtera ei saanut pakkasesta maistiaisia viimekään yönä, onneksi.

Sisälläkin tapahtuu. Helmikuun lopulla kylvetyissä tomaateissa on alkanut näkymään nuppuja. Muistaakseni se oli maaliskuun alussa, kun ostin kaupasta tavallisen bataatin ja laitoin sen veteen itämään. Kuukauden se ihmetteli ja meinasi jo alkaa pinnastaan hieman homehtumaan, kunnes päätti alkaa muodostamaan ituja. Nyt idut ovatkin kasvaneet hetkessä aika isoiksi ja joitakin irroitinkin ja istutin juurtumaan multaan. Saas nähdä onnistuuko meikäläinen kasvattamaan bataatista satoakin vai tyssääkö homma jo juurtumisvaiheessa. Vaikka ei satoa tulisikaan on bataatti hieno köynnös koristekasvinakin, joten jos satoa tulee se on pelkkää plussaa. Lupaan pitää teidät lukijat ajan tasalla onnistunko kasvattamaan tuosta bataatista komeaa köynnöstä, saatika sitten joskus satoa tuottavaa kasvia. : )

Hundreds & thousansds -amppelitomaatin nuppuja

Bataatin itu kasvaa samalla tavalla kuin perunalla - tyhjästä alkaa ilmestymään pieni itu, joka kasvaa tanakaksi iduksi nopeasti.

Pari bataatin itua oli jo niin isoja ja toisessa oli jo juuren alkuja, joten istutin ne jo multaan juurtumaan.

Nyt onkin jo huhtikuun puoliväli. Kylläpäs aika menee nopeasti, siis muistakaa nauttia alkukevään iloista täysillä kohta se onkin jo toukokuu ja kesäkuu...

Tervetuloa myös kaikille uusille lukijoille, joita on ilmaantunut. Tervetuloa seurailemaan puutarhaprojektejani maan ja taivaan väliltä.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kevät on alkanut virallisesti – piippoja ja ensimäiset nuputkin

Viime viikon lopulla lämmin ilma tuulahti tänne Etelä-Pohjanmaallekin ja lämmintä on todellakin ollut, viikonloppuna parhaimmillaan jopa + 12 astetta. Auringon paistaessa ja lämpimien tuulien puhaltaessa suurin osa lumestakin suli pois ja loputkin ehkä jo tällä viikolla, jos sama sää jatkuu. Puutarhan kevätkausi ja uusi kasvukausi on siis virallisesti startannut.

Lähes sulaneista kukkapenkeistä löytyikin jo kivasti eri sipulikasvien piippoja.

Krookuksen vaaleat piipot näyttävät ihan hattivatti-parvelta

Tulppaanin punertavat piipot puskevat terhakkaina

Ja sitten seuraa kevään odotuksen kohokohta... Töttörö tööö... Ensimmäinen nuppu, joka kuuluu kellekäs muulle, kuin lumikellolle. Ostin kerrotun puistolumikellon sipuleita kaksi ja puoli vuotta sitten syksyllä ja parina viime keväänä ei ole kukkia eikä nuppuja näkynyt. Nyt vihdoin taidetaan odotukseni palkita. Nupuista ei vielä osaa sanoa (ainakaan minä) tuleeko noista oikeasti kukinnoltaan kerrottuja tai ovatko edes puistolumikelloa vai jotain muuta lumikello-lajia. Olen nimittäin kuullut, että lumikellojen sipuleita ostaessa on useasti tullut pussin mukana jotain muuta lumikello-lajia, kuin mitä oikeasti piti, mutta ei sillä lajilla niin väliä minulle, kunhan kukkivat.


Lumikellon nuppu

Hyvää uutta kasvukautta kaikille.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Taimia, itämistä ja päivitystä kuun vaihe -testin tuloksiin



Nyt se on päivä saavuttanut yön pituudessaan ja se on jo oikeastaan hieman edellä, eron kasvaessa päivä päivältä. Hyvältä siis näyttää kevään tulo, varsinkin kun päivisin aurinko paistaa ja loppuviikoksi on lupailtu pakkasten loppuvan, toistaiseksi ainakin.

Tete-narsissit aukailevat nuppujaan lasiterassin auringossa.

Lasiterassilla varsinkin on päivisin lokoisat oltavat, lämpötilan noustessa varmaankin pariin kymppiin (mitannut en ole). Siellä kelpaa loikoilla auringossa ja katsella kevätkukkia ruukuissa, joita tulikin hankittua muutama kappale lisää tete-narsissien muodossa toissapäivänä. Tete on siitä hyvä narsissi, sillä se kestää hyvin viileän totutettuna jopa -10 asteen pakkaset, joten vilukissa se ei ole ja senpä takia ne saavatkin olla lasiterassilla yötä päivää, vaikka tulisikin suht. kovaa pakkasta. Torvinarsissejakin löysin jo kaupasta myynnissä, mutta kun yhden torvinarsissi-ruukun hinnalla sain kolme tete-narsissi-ruukkua, niin päädyin teteihin, ihan runsauden nimissä;)

                 

Kylvökset ovat itäneet todella hyvin ja taimipöytäkin alkaa olla aikas täynnä, jo nyt! En tiedä miten noiden taimien kanssa pärjää myöhemmin keväällä, kun pitää koulia jokainen omaan ruukkuunsa. No, se on sen ajan murhe ja onneksi lasiterassi lämpenee jo aika varhain, joten sinne voi luultavasti jo siirrellä osaa taimista huhti-toukokuun vaihteessa.

Tomaatin taimetkin sain koulittua omiin ruukkuihinsa. En viitsinyt vielä kuitenkaan istuttaa niitä maitopurkkeihin vaan istutin ne kertakäyttökuppeihin ja pieniin muoviruukkuihin, joista myöhemmin istutan ne isompiin.

Koulin pikkuiset tomaatin taimet ajattelemattomuuttani suoraan Biolanin mustaan multaan, joka sisältää pikkutaimille liiankin paljon lannoitetta. Yleensä olen siis kouliessani pikkutaimet sekoittanut kylvömultaa mustan mullan mukaan, ettei se olisi niin stydiä.  Onneksi taimet eivät kuitenkaan runsaslannoitteisesta mullasta kovasti pahastuneet ja joissakin taimissa on vain muutamia vioituksia lehdissä (liian vahva lannoitus on luultavasti vaikeuttanut jonkun hivenaineen liukenemista, mistä johtunee tuo vioitus), niin kuin kuvassa olevassa taimessa. Muuten taimet vaikuttavat terhakkailta ja kasvavat hyvin, toivottavasti vastedeskin.

Samettikukan terhakkaat taimet

Nuo pienet vihreät "pisteet" ovat kultakaaren juuri itäneitä taimia. Lyijykynään verraten näkee kuinka pieniä ne oikeasti ovat. Vaikea uskoa, että noin pikkiriikkisistä taimen aluista voi kasvaa joskus kukkivia perennoja.

Vielä pientä päivitystä noihin viime kirjoitukseni kuun vaihe -testin tuloksiin, nimittäin loppujen lopuksi, pitkähkön "harkinnan" jälkeen viinimarjatomaatistakin iti kaksi siementä ja Sweet Millionista iti kaksi siementä lisää. Eli itävyys oli lopulta viinimarjatomaatilla 2/3-4 ja Sweet Millionilla 3/6. Lopulta voi siis sanoa, että siementen itävyys oli aika lailla sama kuin oikeaankin aikaan kylvettyjen, mutta itämiseen tuntui kestävän ehkä kauemmin aikaa kuin  normaalisti. Tuo ehkä tulee siitä, että tehdessäni uusintakylvöä Sweet Millionista, siemenistä on taaskin itänyt vain yksi ja silläkin kesti muihin kylvämiini tomaatti-lajikkeisiin verrattuna aika kauan (eli joko Sweet Million on lajikkeena hitaasti/huonosti itävä tai ostamani siemenet olivat huonolaatusia). Viinimarjatomaatin itämisnopeudesta oikeaan aikaan puolestaan minulla ei ole kokemusta. Testi oli siis aika sekava, varsinkin lopulliset tulokset, mutta eiköhän niistä jonkun osviitan näe. ; )

Eräästä kiinalais-tyylisen nimen omaavasta tavaratalosta löytyi värililjoja vain 50 sentillä kappale ja pakkohan sitä oli pari kappaletta napattava mukaan, ne kun voi vielä istuttaa kesällä kukkapenkkiin. Taimet olivat päässeet vähän kuivahtamaan ja ylikukkimaan kaupassa, mutta virkosivat hyvin saadessaan vettä.

Mahtavan puutarhaohjelma-vinkin bongasin muuten Anun puutarha -blogista. Youtubessa nimittäin näkyy jo tämän kevään, tähän asti tulleet Gardeners World:n jaksot. Ajattelin kertoa, jos joku ei ole vielä tätä huomannut. Mahtava ohjelma, ainakin minun mielestäni ja hyvää katsottavaa kevättä kuumeisesti odottavalle viherpeukalolle, Englannissa kun on jo täysi kevät päällä narsissien kukkiessa sun muuta. Kannattaa siis katsoa.

Hyvää alkanutta viikkoa ja iloista pääsiäistä kaikille.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Nyt on sitten (melkein) testattu oikeaan ja väärään aikaan kylvettyjen siementen ero ; )


Kokeilinpa ihan mielenkiinnosta viime viikolla  kylvää parin tomaatin siemeniä vähenevällä kuulla eli ns väärään kylvöaikaan kuukalenterin mukaan. Nyt on sitten ihan empiiristä tietoa siitä miten väärään aikaan kylvetyt siemenet eroavat itävyydessä ja kasvussa oikeaan aikaan kylvetyistä. Oman pikku kokeiluni tulos on aika selvä: Sweet million -tomaatista iti kuudesta siemenestä tasan yksi ja viinimarjatomaatista 3-4 siemenestä ei itänyt yksikään puolentoista viikon aikana. Vielä kuitenkin odottelen toiveikkaana jos tuosta viinimarjatomaatista itäisi muutama siemen, sen itämisaika kun näytti pussissa olevan aika pitkä (10-20 päivää) verrattuna tavallisiin tomaatteihin.

Tomaattien siemenet oli kylvetty ihan samalla tavalla ja laitettu itämään samaan paikkaan kuin pariviikkoa ennemmin kylvetyt 100's & 1000's -tomaatin ja miniluumutomaatin siemenet, joiden siemenet itivätkin aikalailla 100 prosenttisesti. Yksi muuttuja verrattuna aiemmin kylvettyihin, hyvin itäneisiin tomaatteihin oli kyllä se, että taisin kastella nämä väärään aikaan kylvetyt siemenet akvaariovedellä, joka sisältää lievästi typpeä kalojen pissaillessa ja kakkiessa siihen. En ole kuitenkaan ihan varma tästä, koska en muista oliko kastelukannussa kylvöhetkellä akvaario- vai tavallista vettä. Otan nimittäin aina satunnaisesti veden vaihto -vettä kastelukannuun talteen akvaariosta vettä vaihdellessani, akvaariovedellä kun voi kastella huonekasveja. Kuitenkin luulisin, ettei tuo akvaariovesi olisi niin lannoitepitoista, että vaikuttaisi siementen itämiseen jos sillä satuin kastelemaan, mutta eipä sitä varmaksi tiedä.

Loppujen lopuksi siis mitään tieteellisiä johtopäätöksiä ei tästä testistäni voi tehdä, mutta sen sanon, että taidanpa kylvää siemenet tulevaisuudessa oikean kuun vaiheen aikaan, vaikka sitten ihan varmuuden vuoksi.

Ensimmäiset tomaattikylvöt odottavat jo koulimista omiin maitotölkkeihinsä

Kun kuu vaihtui hyväksi kylvöille tällä viikolla jatkoinkin oikein kunnolla esikasvatettavien kasvien kylvöjä, multaan pääsivät muun muassa loput tomaattilajikkeet Sungold, Green envy ja Black cherry. Kylvin lisää myös Sweet million -tomaattia. Puna- ja kirjorevonhännät ja muutamat erilaiset samettikukat pääsivät muiden mukana mullan alle. Kylvin myös aiemmin talvella hankkimiani perennan siemeniä, ne imivät muutaman päivän sisällä vettä ja ovat nyt ulkona odottamassa itämistä. Kultakaaren siemenet jäivät sisälle itämään.

Nyt taitaakin tämän vuoden esikasvatettavien kylvöt olla aika lailla tehty. Huhtikuussa kylvän vielä sitruunakurkkua, kesäpäivänhattua ja ehkä vielä jotain muuta, toukokuussa kurpitsoja sekä tuoksuherneitä... Krohom, olikohan ne kylvöt sitten ihan vielä tehtykään; )