lauantai 12. maaliskuuta 2016

Nyt on sitten (melkein) testattu oikeaan ja väärään aikaan kylvettyjen siementen ero ; )


Kokeilinpa ihan mielenkiinnosta viime viikolla  kylvää parin tomaatin siemeniä vähenevällä kuulla eli ns väärään kylvöaikaan kuukalenterin mukaan. Nyt on sitten ihan empiiristä tietoa siitä miten väärään aikaan kylvetyt siemenet eroavat itävyydessä ja kasvussa oikeaan aikaan kylvetyistä. Oman pikku kokeiluni tulos on aika selvä: Sweet million -tomaatista iti kuudesta siemenestä tasan yksi ja viinimarjatomaatista 3-4 siemenestä ei itänyt yksikään puolentoista viikon aikana. Vielä kuitenkin odottelen toiveikkaana jos tuosta viinimarjatomaatista itäisi muutama siemen, sen itämisaika kun näytti pussissa olevan aika pitkä (10-20 päivää) verrattuna tavallisiin tomaatteihin.

Tomaattien siemenet oli kylvetty ihan samalla tavalla ja laitettu itämään samaan paikkaan kuin pariviikkoa ennemmin kylvetyt 100's & 1000's -tomaatin ja miniluumutomaatin siemenet, joiden siemenet itivätkin aikalailla 100 prosenttisesti. Yksi muuttuja verrattuna aiemmin kylvettyihin, hyvin itäneisiin tomaatteihin oli kyllä se, että taisin kastella nämä väärään aikaan kylvetyt siemenet akvaariovedellä, joka sisältää lievästi typpeä kalojen pissaillessa ja kakkiessa siihen. En ole kuitenkaan ihan varma tästä, koska en muista oliko kastelukannussa kylvöhetkellä akvaario- vai tavallista vettä. Otan nimittäin aina satunnaisesti veden vaihto -vettä kastelukannuun talteen akvaariosta vettä vaihdellessani, akvaariovedellä kun voi kastella huonekasveja. Kuitenkin luulisin, ettei tuo akvaariovesi olisi niin lannoitepitoista, että vaikuttaisi siementen itämiseen jos sillä satuin kastelemaan, mutta eipä sitä varmaksi tiedä.

Loppujen lopuksi siis mitään tieteellisiä johtopäätöksiä ei tästä testistäni voi tehdä, mutta sen sanon, että taidanpa kylvää siemenet tulevaisuudessa oikean kuun vaiheen aikaan, vaikka sitten ihan varmuuden vuoksi.

Ensimmäiset tomaattikylvöt odottavat jo koulimista omiin maitotölkkeihinsä

Kun kuu vaihtui hyväksi kylvöille tällä viikolla jatkoinkin oikein kunnolla esikasvatettavien kasvien kylvöjä, multaan pääsivät muun muassa loput tomaattilajikkeet Sungold, Green envy ja Black cherry. Kylvin lisää myös Sweet million -tomaattia. Puna- ja kirjorevonhännät ja muutamat erilaiset samettikukat pääsivät muiden mukana mullan alle. Kylvin myös aiemmin talvella hankkimiani perennan siemeniä, ne imivät muutaman päivän sisällä vettä ja ovat nyt ulkona odottamassa itämistä. Kultakaaren siemenet jäivät sisälle itämään.

Nyt taitaakin tämän vuoden esikasvatettavien kylvöt olla aika lailla tehty. Huhtikuussa kylvän vielä sitruunakurkkua, kesäpäivänhattua ja ehkä vielä jotain muuta, toukokuussa kurpitsoja sekä tuoksuherneitä... Krohom, olikohan ne kylvöt sitten ihan vielä tehtykään; )

26 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. Kylvön omat tomaattini 8.3., joka kuukalenterin mukaan on kylläkin nousevan kuun aikaa, mutta paras aika olisi alkanut 10.3. Kuinkahan parin päivän heitto vaikuttaa? Jää nähtäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat hyviä taimia, vaikka kylvitkin väärään aikaan kuukalenterin mukaan. Raportoi sitten jahka siemenet itävät ja kerro miten onnistui:)

      Poista
  2. Minulla on siis vielä toivoa tomaatinkylvön suhteen. Pitääpä koettaa, ehtivätkö vielä nyt nousevan kuun aikaan kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todellakin on vielä hyvää aikaa kylvää tomaatteja, niitä ehtii kylvää vielä huhtikuun alussakin:)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin oli, vaikkei täysin onnistunutkaan hajamielisen puutarhurin takia;)

      Poista
  4. Peukku sun kokeilulle! Olen itsekin alkanut vasta tänä keväänä noudattaa kuukalenteria, koska olen kuullut siitä vain pelkkää hyvää. Oli tuskaista odottaa viimeiset "kielletyt" päivät, ennen kuin pääsi kylvöhommiin. Naurakaa vaan, mutta kävin möyhimässä multapussia ja laitoin jo valmiiksi kostutetun mullan astioihin odottamaan parin päivän päästä tapahtuvaa kylvöä. Melkein kuin olis jotain tehnyt, kun kävi käsien pesulla :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta kuukalenterista olen itsekin kuullut vain pelkkää hyvää, senpä takia aloitinkin sitä seurailemaan pari vuotta sitten.
      Onhan se vähän hankalaa joskus odotella kylvöpäiviä, kun jo niin tekisi mieli kylvää heti, mutta kärsivällisyys yleensä palkitaan. Itsekin kärsimättömänä ennen kylvöjä pesin jo kylvöpurkkeja valmiiksi ja katsoin jo etukäteen astioita mihin kylvän mitäkin. Seuraavana päivänä olikin hyvä alkaa kylvämään, kun oli valmiina puhtaat kylvöastiat.

      Poista
  5. Olipas mukava kuulla kokeilusta. Olen kuullut monen muunkin noudattavan kuukalenteria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen huomannut, että kuukalenterin noudattamisesta on tullut koko ajan suositumpaa. Hyvä niin.

      Poista
  6. Jotenkin uskon tuohon kuuhommasn. Ainakin rikkaruohojen kohdalla toimii. Voi ei, mun pitäisi kylvää vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota rikkaruohojen kitkentää kuukalenterin mukaan en olekaan kokeillut. Pitääkin kokeilla ensi kesänä.

      Poista
  7. Kokeilu oli kiinnostava ja tulos lähes ennakoitavissa, toivottavasti kuusta harmistuneet siemenet lähtevät hissuksiin kasvuun kuitenkin ettei tule siementappioita :D Nyt on hyvä aika kylvää ja laitella kukkia, tosin taimipöydälläni alkaa olla jo hiukan tunkua :D

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään huomasin viinimarjatomaatin siemenistä osan itäneen, joten tulokset vähän paranivat, onneksi. Kyllä pikku hiljaa alkaa omakin taimipöytäni täyttyä. Saas nähdä miten täynnä onkaa myöhemmin keväällä. :)

      Poista
  8. Olen myös ajatellut kokeilla tuota kuukalenterihommaa, mutta on toistaiseksi jäänyt. Varmaan joitakin kylvöjä on sattumalta osunutkin oikeaan kuuaikaan. Nyt olis tarkotus kylvää tomaatteja pikapuoliin, olis siis oikea aika kuuta ajatellen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla kuukalenterin noudattamista. Se on tosi mielenkiintoista. Joo, nyt on hyvä aika kylvää tomaatteja kuin muitakin maaliskuussa kylvettäviä kasveja. Hyvää aikaa on 22.3. asti.

      Poista
  9. Minä olen tähän mennessä vähät välittänyt kuunvaiheista ja kylvänyt silloin kun huvittaa. Nyt pelargonin pistokkaat menivät pilalle, joten jäin pohtimaan, voiko pilallemenosta syyttää väärää kuunvaihetta... Pitänee testata ensi vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan, aina ei vain onnistu: (
      Kannattaa kokeilla tuota kuukalenterin noudattamista, se voi auttaa:)

      Poista
  10. Onpa hyvännäköisiä tomaatin taimia sinulla jo kasvamassa. :)
    Aurinkoista uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Hyvää ja aurinkoista viikkoa sinullekin.

      Poista
  11. Olen kuullut monelta hyvää kuun mukaisesta kylvöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin. Siksipä tuota kuukalenteria noudattelenkin.

      Poista
  12. Kuunkierron mukaan kylväminen tuntuu kyllä järkevältä, mutta kun olen niin hätäinen, että kun ajatus kylvämisestä iskee, ei malta millään odottaa;)

    VastaaPoista
  13. Pitää itsekkin kokeilla tuota kuukalenterin mukaan kylvämistä.

    VastaaPoista