sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Keväistä 1. adventtia

Näin vuoden pimeimpään aikaan on mukava välillä uppoutua kevätkuviin ja imeä niistä voimaa kaamokseen. Senpä takia olen päättänyt julkaista täällä blogissani neljänä adventtisunnuntaina kevätkuvia puutarhastani. Mikäpä sen mukavampaa kuin odottaa joulua katsellen kuvia kevään kukkijoista ja muistuttaa samalla itseään, että vain muutaman kuukauden päästä pääsemme niitä taas livenä ihailemaan? Siispä tästä sunnuntaista lähtien on odotettavissa piristäviä kevätkuvia seuraavan kolmen sunnuntain ajan.

Hyasintit kuuluvat lemppareihini - niin keväällä kuin nyt joulun lähestyessäkin.

hyasintti 'Woodstock'

tummahelmililja 'Peppermint'



Tästä Lidlin alelaarista puolivahingossa ostetusta 'Exotic Emperor'ista
 tuli viime keväänä lempparitulppuni.




Lemmikin vaaleansiniset kasvustot ovat täydellinen tausta
 näyttävämmille kevätkukkijoille.

Tämä neliosainen Keväistä adventtia -postaussarja on ennen kaikkea suunnattu minunkaltaisilleni keväthörhöille, jotka aloittavat keväästä unelmoimisen jo viimeistään loppiaisena, parhaimmillaan jo lokakuussa kukkasipuleita maahan kaivaessaan. Toki jotkut ihmiset osaavat elää hetkessä, puutarhahörhöt harvemmin. ;)

Keväistä 1. adventtia kaikille!

20 kommenttia:

  1. Vielä muutama viikko, ja päivät alkavat pidetä! Kyllä pimeissä illoissa tarvitaan keväisiä ja kesäisiä kuvia, ajatuksia lämmöstä ja kasvusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivien pitenemistä kyllä jo vähän odotan. Kesäkuvien voimalla kohti kevättä. :)

      Poista
  2. Ihan kuin joku "lämmin henkäys (uutuuttaan hohtavasta) talvisäästä" olisi tulvahtanut blogistasi tänne lukijan poskelle.. Kiitos kauniista kevättunnelmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kiva oli tarjota sinulle virtuaalihenkäys keväästä. :)

      Poista
  3. Kyllä, tämä on postaussarja minun makuuni! Kauniita kevätkukkijoita ja kuvia. Mukavaa ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidät postaussarjaideastani! Kiitos, Minna. :)

      Poista
  4. Ihanat kuvat. Hyvää ensimmäistä adventtia.

    VastaaPoista
  5. Voi, kuinka piristävä idea!
    Kesäkuvia on aina ihana katsella.
    Oikein hyvää ensimmäistä adventtia myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidät, Riina! Kevät- ja kesäkuvien - ja joulukukkien - avulla talvesta selviää hengissä. ;)

      Poista
  6. Ihanat, aurinkooset kuvat! Hyasintit on komeeta kevätkukkijoota. Joka syksy niitä pitää maahan upottaa.
    Hyvää arventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Navettapiika! Hyasintit ovat kivoja - kaikissa väreissä. Tosin sitä perus mummonkalsarin vaaleanpunaista hieman vierastan. ;)

      Poista
  7. Hienot hyasintit ja Peppermint ihanan hempeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyasintit ovat hienoja kaiken värisinä, mutta nuo tummat taitavat olla lemppareitani. Peppermintin väri on kiva - raikas vaaleansininen. :)

      Poista