torstai 5. huhtikuuta 2018

Taimikasvatusmaniaa


Hei taas pitkästä aikaa! Blogini on viime ajat uinunut sikeästi talvilevossa ja postauksia en ole kirjoitellut sitten joulukuun (arjen kiireiden ja ihan postausaiheiden puuttumisenkin seurauksena). Eipä puutarhan saralla ole mitään tapahtunutkaan paitsi taimikasvatuksen olen tältä keväältä taas pyöräyttänyt käyntiin. Siitä ajattelin vähän raportoida.

Taas on pöydät täyttyneet taimipurkeista. Minunhan piti olla kohtalaisen maltillinen  taimikasvatuksieni kanssa - niin kuin joka vuosi... Silti pelkkiä samettikukan taimia on minulla kasvamassa runsaat 80 kappaletta. Puolustuksekseni voin ilmoittaa samettikukan siementen olleen parin vuoden takaisia ja itsekerättyjä, mikä johti minun osaltani liiankin runsaaseen kylvöön ja arvatenkin rehevään samettikukkaviidakkoon, josta en viitsinyt melkein yhtäkään terhakkaa kasvin alkua heittää pois. No, eipä haittaa, kun - ainakin toistaiseksi - tilat ovat riittäneet ja onpahan taimia sukulaisillekin jaettavaksi.

Samettikukat koulittuina

Tomaattien kanssa päädyin seuraavaan ratkaisuun: kylvin vain 6 runkotomaattia, lemppariani Sungoldia, ja lisäksi yhtä amppelitomaattilajiketta, minulle uutta, taudinkestävää Lizzanoa, sekä paria tämän kevään uutuutta, ruukkutomaatteja kummatkin, lajikenimiltään Sweet'n Neat Lemon Sherbet ja Sweet'n Neat Cherrie Kisses (taitavat nuo lajikenimet kohta olla lyhyen novellin mittaisia...) Näin siksi, koska olen viime vuosina ahdannut pikkuisen kasvihuoneeni aivan liian täyteen reheviä runkotomaatteja, mikä on johtanut syksymmällä harmaahomeeseen ja ruttoonkin kasvuston ollessa liian tiheä. Tänä vuonna ajattelin istuttaa kasvariini vain neljä Sungoldia väljästi ja niiden väliin noita matalampia ja tiiviskasvuisempia ruukkutomaatteja. Toivon mukaan saan siis pidettyä tulevana kesänä kasvarini tarpeeksi ilmavana ja homeet poissa. Kasvariin istutan tomaattien lisäksi myös muutaman chilin ja paprikan taimen sekä tietenkin lemppariani sitruunakurkkua.

Terhakkaat tomaatin taimet

Viime kesänä onnistuin kesäkukkien siemenkasvatuksessa niin hyvin, että päätin jatkaa sitä myös tänä vuonna. Kerrotut ahkeraliisat yllättivät kukkarunsaudellaan pohjoisikkunalla, joten niitä kylvin myös tänä vuonna. Taimet on jo koulittu omiin purkkeihinsa. Uutuutena minulle kokeilin kylvää orvokkia. Niiden taimet näyttävät nyt oikein terhakoilta, vaikka aluksi taimipolte meinasi kiusata. Myös lobeliaa kylvin pari päivää sitten. Uusi kasvatuskokeilu sekin minulle. Sen miltein mikroskooppisen pienistä siemenistä on itänyt melkein yhtä mikroskooppisen pieniä taimia. Näinköhän saan niistä koskaan kukkivia lobelioita. Se jää nähtäväksi.

Viime keväänä siemenestä kasvatetut ahkeraliisat kukkivat runsaasti pohjoisikkunalla.

Vasemmalla ahkeraliisoja, oikealla paprikan ja chilin taimia

Rococo Ruffles -orvokin taimet

Ulkona siintää vielä (lähes 40 senttimetrin) hanki, mutta lasitetulla terassilla on jo täysi kevät. Olen hamstrannut sinne tetejä, perunanarsisseja, torvinarsisseja, tulppaaneja ja helmililjoja. Onhan sinne päässyt myös pikkuinen pajunkissapuu (riipparaita), joka Plantsusta hyppäsi mukaan. Kesällä ajattelin sen istuttaa pihalle.







Tällaista tällä erää. Kunhan tuo lumi tuosta sulaisi, pääsisin ulos tiiraamaan piippoja ja raportoimaan niistä tänne. Sitä odotellessa.

Hyvää ja keväistä loppuviikkoa kaikille!

40 kommenttia:

  1. Taimet hyvässä vauhdissa sinulla jo. Minullakin taimia vähän joka paikassa, mutta blogiin asti eivät vielä ole ennättäneet :) Minäkin katsoin ahkeraliisan siemeniä mutta jätin ostamatta. Vieläköhän nuo kerkeäisivät, hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkeraliisa on suhteellisen nopeakasvuinen idettyään. Jos pikapuoliin kylvät, uskoisin, että ehtivät kukkimaan vielä hyvin kesän aikana. :)

      Poista
  2. Hienoja taimia on jo sinulla kasvamassa. Minun omani on niin onnettomia että. Mutta minä en ole mikään hyvä siemenestä kasvattamaan. Kevät suunnitelmia voi jo kuitenkin tehdä, vaikka lunta on vielä aivan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nila. Toivottavasti sinunkin taimesi terhakoituisivat. Totta, keväthaaveilua ei onneksi estä hanget. ;D

      Poista
  3. Onpa taimesi vankkoja ja vehreitä. Joka vuosi sitä päättää, että nyt olen maltillinen. Ehkä se meidän maltti on sitten tuollaista, purkkeja rivissä ja jonossa joka paikassa. Ruuhkaista on minunkin ikkunalaudoillani.
    Ihanan värikäs lasiterassinäkymä piristää hankien keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between. Vanhan akvaariovalaisimen alla kasvaa taimet mukavasti. Vaikka välillä tila on kortilla taimikasvatuksien kanssa, en luopusi hommasta, niin mukavasti kun se saa kevään alkamaan, vaikka hanki olisi puutarhan peittona.
      Lasiterassi on onni keväänaikaistajalle. ;)

      Poista
  4. Hienot ja hyvinvoivat taimet sinulla, maltillisesti kylvettynä. Olen samaa mieltä tomaateista että ei niitä kannata pieneen tilaan hirveästi laittaa - väljemmin istutettuna taitaa saada suuremman sadon. Sungold kuuluu minunkin suosikkeihin, nuo muut ovat tuntemattomia.
    Hyvin onnistuivat sinulta ahkeralissut, ja kuvasta päätellen pääsivät juuri niille sopivaan paikkaan, mahtavaa!
    Ihanaa kevättä sinulla terassilla, silmä lepää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki! Sungold on kyllä karkkitomaatin ystävälle paras lajike.
      Ahkeraliisojen kukintaryöppy oli minulle mieluinen yllätys.
      Mukavaa kevättä sinullekin! :)

      Poista
  5. Eikö se olekin kumma, kun yhtään tainta ei raaskisi heittää pois. Ainahan niitä tulee liikaa, kun ajattelee, jos ne ei idäkään... ja sitten itää kaikkia :D
    Hei mikä tuo hauska "pajunkissariippapuu" on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän niitä pieniä terhakkaita kasvinalkuja viitsi pois heittää, vaikka reilummalla kädellä tulisikin kylvettyä. :)
      Tuo pajunkissapuu on oikealta nimeltään riipparaita.

      Poista
  6. upeita kuvia ja ihania kylvöksiä <3 Sammareita ei voi olla liikaa :) Ihanaa, kun lumet sulavat nyt vauhdilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maatiaiskananen! Sammarit kuuluvat lemppareihini. Ainut harmi on, ettei niitä kannata istuttaa ainakaan sateisina kesinä suoraan maahan etanoiden rakastaessa niiden lehdistöä.
      Odotan jo kovasti lumen alta paljastuvaa puutarhaa. :D

      Poista
  7. Hyvä määrä taimia. Samettikukkien kasvatusta tekisi mieli joskus kokeilla itse, valmiina taimina saa kyllä hyviä mutta värivalikoima on suppeampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammarit ovat minulla olleet todella varmoja kasvatettavia. Vieläkin niitä ehtii kylvää. Vink vink! :D

      Poista
  8. Haastetta näyttää olevan sielläkin purkkien ja purnukoiden kanssa. Mutta hyvännäköiset taimet, ahkeraliisat jo kivan kokoisia! Eilen pidin koulintailtaa ja paniikkihan siinä meinaa iskeä, kun ei yhtään rääpälettä raaskisi pois heittää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on kohtuullinen järjestys purkkien kanssa. Toivon mukaan myös kesän lähestyessä. :)

      Poista
  9. Onpas siellä taimia!
    Pajunkissapuu kuulostaa varsin ihanalle. Heti aloitin miettimään saisinkohan tontille jonkun paikan riipparaidalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltillista taimikasvatusta. ;D
      Riipparaita on aika pienikasvuinen, joten etköhän sille jonkun paikan keksi. ;)

      Poista
  10. Taimitouhut ovat siellä jo hyvällä mallilla. Minulla vasta aluillaan ja pari juttua olen kokonaan unohtanut kylvää. Huoks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Onneksi suurin osa esikasvatettavista ehtii vielä hyvin kasvaa. Kesään on pari kuukautta vielä aikaa. :)

      Poista
  11. Huikean hyvän näköisiä taimia! Noita on ilo hämmentää, ja lopulta ihailla kukkina tai kerätä satoa.

    Tuo riipparaita on tosi kivan näköinen. Pihalla kasvaen voisi olla parempi, jos se olisi vähän korkeampaan varteen vartettu. Mutta istutuspaikkahan se ratkaisee eniten, miten tulee edukseen esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tita!
      Tuo riipparaita olisi tarkoitus istuttaa pergolan yhteydessä olevaan puiseen istutusaltaaseen. Uskon sen tulevan edukseen ryöpytessään istutuslaatikon reunan yli. :)

      Poista
  12. Oi onpa sun taimet jo mahtavat. Mä vasta siemeniä oon laittanut multaan... Ihania värikkäitä kukkakuvia muutenkin:) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kati. Hyvin onneksi vieläkin ehtii kesäksi taimia kasvattaa. Kesään on vielä melkein kaksi kuukautta aikaa. :)
      Mukavat viikonloput sinullekin!

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunu Vuokko. Hyvin ovat kyllä kasvaneet. :)

      Poista
  14. Ruuhkaa on taimikasvatuksessa, mutta onhan se niin mukavaa. Kiitos, kun liityit lukijakseni ja tulin vastavierailulle. Liityin myös lukijaksesi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimikasvatuksesta en luopusi, vaikka se onkin joskus tilaa vievää. Tervetuloa lukijaksi, Ansu! :)

      Poista
  15. Hyvät taimet sulla! Mullaki o sammareita enite, jopa kolomia sorttia, vaikken oo koskaa niistä nii erikoosesti tykänny. Viimme kesänä ihastuun Vanillahan ja ny sitte jäi kätehen muutama muuki. Hianot lissukki. Mäki kasvatin niitä ensimmääsen kerran ja ny taas.
    Mukavaa kevään jatkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammarit kuuluvat lempikesäkukkiini. Ahkeraliisoista tuli viime kesänä myös lemppareitani.
      Pikaista kevään etenemistä sinulleki!

      Poista
  16. Hyvännäköisiä taimia!!! Onneksi muillakin on ollut taukoa, ei vain minulla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaupunkilaistyttö. Onneksi me, jotka emme ole taloudellisesti sidoksissa blogimme päivittämiseen, voimme joskus pitää vähän taukoa. Harrastushan - ainakin minulle - tämä on, joten innokkuus hommaan vaihtelee luonnollisesti arjen kiireiden ja muiden kiinnostuksen kohteiden verottaessa aikaa. :)

      Poista
  17. Ihanasti pikkutaimia, niitä on ilo katsoa :) Ja keväisiä tunnelmia terassilla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piparminttu. Hyvää viikonloppua sinullekin. :)

      Poista
  18. Kiva uusi blogi löytyi täältä. Tulin ja jäin. Tervetuloa visiitille. Terkuin Katja
    paleredrose@blogspot.fi

    VastaaPoista
  19. Mukava blogi sinulla! Löysin vasta tänne. Upeat määrät terhakoita taimia sinulla! Minulle käy myös joka vuosi samoin kylvöjen kanssa, että ensin aikoo olla maltillinen ja sitten jossain vaiheessa huomaa, että kaikki tasot ja pöydät ovat purkkeja täynnä. Mukavaa viikon jatkoa!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni. Tervetuloa lueskelemaan puutarhahöpinöitäni.
      Onneksi kylvömania ei ole kovinkaan vahingollinen sairaus. Tilat ja läheiset ovat joskus kyllä kovilla. ;D

      Poista