maanantai 18. kesäkuuta 2018

Juhannusviikon puutarhakierros

Nurmikolla on leinikkimeri. En ole viitsinyt hyönteisraukkojen ruokaa viedä.

Ei, tämä blogi ei, ainakaan vielä, ole täysin kuollut ja kuopattu. Viime aikoina heikkokuntoinen puutarhapäiväkirjani hengittelee vielä - hitaasti mutta varmasti. Kiireinen kevät ja alkukesä on vain pitänyt minut poissa täältä. Jospa alkanut lomani saisi herätettyä tämän sikeästi uinuneen blogini taas vähän virkeämmäksi.

Juhannuksen lähestyessä puutarhan kukinta on lämpimän kevään ja alkukesän takia runsaasti viime vuotta edellä. Pionit raottavat jo nuppujaan ja kurjenmiekat pistävät parastaan viikkoja kestäneestä kuivuudesta huolimatta. Kastelukannujen kanssa on kyllä pihalla saanut jolkutella vähintään joka toinen ilta. Mieluummin kuitenkin tämä kuivuus ja lämpö kuin sateet ja koleus, joista viime kesinä olen saanut tarpeellisen annoksen. Kuivuudesta pääsee kastelemalla, puutarhan kuivattaminen ja lämmittäminen olisikin haastavampaa. ;)

Lähdetään puutarhakierrokselle. Ensin suunnataan pioni-liljapenkkiin ja luumukummulle, jossa tällä hetkellä pääosassa ovat puna-ailakit, akankaalit ja tummakurjenpolvi. Kohta pionit jo valtaavatkin täällä estradin.

Nurmikko ei muuten tunnu tässä kuivuudessa kasvavan, mutta
pioni-liljapenkin reunaan on jo ilmestynyt sotkuisen näköisiä ruohotupsuja...

Edessä on pioni-liljapenkki, takana näkyy luumukumpu.
Vasemman alakulman pinkki olio on kiviflamingo, jonka nokka on irronnut.

Pioni-liljapenkkiin olen halunnut isojen ja näyttävien kukkien vastapainoksi
niittymäisyyttä, jota tuovat mm. puna-ailakit, akileijat ja kastikat.

Penkin reunassa kasvavan akankaalin ja hopehärkin
yhdistelmä on välimerellisen raikas.


Honkkarista tänä keväänä ostamani pikkukurjenmiekka 'Little Shadow'

Flöristä olin hankkivinani upean punaisen Red Zinger -kurjenmiekan,
mutta sainkin tällaisen lilan tyypin.

No, ei tämäkään todellakaan ruma ole, mutta joskus sen 
oikean Red Zingerinkin haluaisin puutarhaani saada. 

Kurjenmiekoista kukkii nyt myös taatankurjenmiekka taustanaan nurmikon leinikit.

Taatankurjenmiekan vieressä paahteessa viihtyy myös loistosalvia.

Keltakurjenmiekka sai liian voimakkaan kasvunsa takia lähtöpassit
 pioni-liljapenkistä. Tällä hetkellä hän majailee kottikärryssä odottaen siirtoa
 puutarhalammen reunaan. Jaksaa hän kottarissakin kukkia.

Lakoamaan alkaneet siperiankurjenmiekat kurinpalautuksen jälkeen.

Juhannuspioni on puutarhani aikaisin pioni.
Tässä hän poseeraa jalopähkämön kanssa.


Lisää pioneja on tulossa kukkaan kovaa vauhtia.


Luumukummulla kukkivat tummakurjenpolvi ja laukat.

Luumukummulla kukkii myös yksi valkoinen laukka.

Valkoinen akileija hohtaa illan hämyssä.

Valkoiset kyyhkyt

Flöristä viime syksynä tilatut marhanliljat kukkivat kohta.

Luumukummulla kukintaa aloittelee verikurjenpolvi.

Sitten käväistään metsäpuutarhassa, jossa varjorikkojen ja kanadanvuokkojen kukinta on alkanut.





Viime kesänä puutarhaani muuttanut 'P. M. A. Tigerstedt'-alppiruusu
kukki pari viikkoa sitten komeasti.

Nyt kukinta alkaa olla ohi.

Paraatipenkissä on laukkojen pallomeri. Sinne istutinkin syksyllä 30 ukkolaukan sipulia. Kannatti!


Paraatipenkin reunaan on itse tiensä löytänyt yönsininen orvokki.

Kasvarin eteläseinustalla keltapäivänlilja ja siemenestä kasvattamani idänunikko loistavat kilpaa.



Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Täällä on ollut nyt niin kuivaa, että minua ei yhtään haittaisi, vaikka koko juhannusviikonloppu vietettäisiin vesisateessa. ☔☔☔

38 kommenttia:

  1. Kiva kierros puutarhassasi, kiitos! Ihanat värisävyt penkeissäsi, hyvä yhdistelmä tuo akankaali/hopeahärkki ja vielä sain vinkin siperiankurjenmiekkojen siistimiseen. Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Oikein mukavaa juhannusta sinullekin! :)

      Poista
  2. Ei voisi arvata kuvista, että tällä samalla kuivalla planeetalla kasvatat puutarhaasi - kaikkialla on kukoistusta! Erityisen ihastuttavaa on tuo herkkä pitsimäisyys, kuten vaikkapa liljapenkissä. Kokonaisuus on taitavasti suunniteltu ja toteutettu!

    VastaaPoista
  3. Ihanan rehevä ja toisiaan niin värein kuin habituksenkin perusteella tukevia kasveja, hyvin kaunista ja ei kyllä uskoisi että teilläkin on tämä kuivuus vaivana! Blogiataukoa välillä tulee itse kullekin ja sellaista se elämän kulku vain on, mutta kivaa kun taas tulit ilahduttamaan!

    Mukavaa Juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, Saila!
      Kuivuutta on helpottanut puutarhan savinen pohjamaa ja kastelukannun kanssa juoksentelu. ;D

      Hyvää juhannusviikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Kuvista välittyy monipuolinen ja vehreä puutarha. Kuivuus ei ainakaan näy. Tänä kesänä rönsyleinikki juhlii nurmikolla.sr on kaunis ja ötököt tykkää, mutta varovainen sen kanssa saa olla, ettei pääse kukkapenkkeihin. Hiipii sinne hiljaa rönsyillään ja sitten saakin hakea rikkaruohovempaimen juuret pois mullasta saadakseen.
    Kyllä, juhannuksen voisin hyvin viettää sateessa. Puutarhan ja luonnon vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between. Kukkapenkkiin en ole sitä päästänyt. Metsäpuutarhan ahomansikoiden välistä pitäisikin lähiaikoina käydä kitkemässä sinne ilmestyneet veijarit. :)

      Poista
  5. Upeaa kukkaloistoa!
    Sateita taitaa tulla jo ennen juhannustakin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna!
      Joo, huomiseksi on luvattu pari milliä. Perjantaiksikin, mutta olen vielä epäileväinen ennusteen pitävyydestä. Se voi vielä muuttua muutamassa päivässä. Toivon kyllä, että puutarha saisi kunnon kastelun. :)

      Poista
  6. Kaunis ja kukkaisa kierros puutarhassasi.
    Nyt sade ei todellakaan haittaisi edes juhannuksena.

    VastaaPoista
  7. Kivoja kasveja! Metsäpuutarhasta olen haaveillut itsekin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Gitta. Metsäpuutarhani syntyi luontevasti tontin metsään rajautuvaan nurkkaan muutama vuosi sitten. :)

      Poista
  8. Upeita kurjenmiekkoja ja koko puutarhasi värimaailma ihastuttaa tyylikkyydellään. Voi kun täälläkin olisi tuollaisia hienoja kukkia, jotka kasvaisivat liian voimakkaasti. :)
    Tuntuu että blogeissa on ollut yleensäkin aika hiljaista nyt kesän alussa. On ollut hyviä puutarhatyösäitä ja aika moni on varmaan joutunut kastelemaan puutarhaa. Sitten harvoin kun sataa ei ehdikään nettiin, koska pitää ihastella kauan odotettua sadetta.
    Minäkin odotan innokkaasti kirjolupiiniesi kukintaa. :)
    Tunnelmallista juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, Sara!
      En kyllä ihmettele puutarhablogien hiljaisuutta alkukesällä, varsinkaan tänä vuonna, kun talvi vaihtui kesäksi yhdessä yössä ja hommia, istuttamista, kastelemista ja kuvaamista, on riittänyt.

      Oikein rentouttavaa juhannusta sinulle!

      Poista
  9. Ihana puutarhakierros, sinulla on monipuolinen kasvivalikoima ja niin rehevältä näyttää.
    Joskus ei vaan ehdi postauksia tekemään, täälläkin on aina alkukesä kovin kiireinen. Oikein mukavaa ja leppoisaa Juhannusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki. Vuosien saatossa on monenlaista kasvia tullut hankittua, ja suurin osa on ilokseni tuntunut viihtyvän. :)

      Oikein mukavat juhannukset sinullekin!

      Poista
  10. Oi, miten kaunista ja rehevää <3 Upeaa kukintaa! Mukavaa juhannusta Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maatiaiskananen!
      Rentouttavaa juhannusta sinullekin. :)

      Poista
  11. Juu, näin kuivan alkukesän jälkeen ei juhannussade haittaa ollenkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannussade kelpaa minulle; puutarha saa vettä ja siitepölyallergian oireetkin helpottavat. :)

      Poista
  12. upeaa kukkaloistoa! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  13. Ihanan kukkaisaa ja pionien nuput näyttävät todella lupaavilta! Toivottavasti sinne on tullut sateita. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piparminttu! Joo, täällä puutarha ja luonto ovat saaneet nyt kunnolla vettä. :)
      Rentoa juhannusta!

      Poista
  14. Kauniita kuvia ja hienoja kasviyhdistelmiä! Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu! Hyvää juhannusta sinullekin. :)

      Poista
  15. Gracias por tu paso significa mucho ya que un personage que me hace la vida imposible diciendo que le copio poemas y muchos seguidores se han ido
    Besos

    VastaaPoista
  16. Tosi paljon ihania kukkasia HyvääJuhannusta!

    VastaaPoista
  17. Kiitos puutarhakierros oli ihana. Miten nämä pionien nuputkin voivat olla niin ihastuttavia. Ja mitkä laukat sinulla on. Taitaa tulla meillekin samanlainen laukkameri . Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioneilla on niin hauskan napakat nuput. Vaikeaa välillä uskoa, kuinka suuren kukan ne avautuessaan muodostavat. :)
      Mukavaa viikkoa sinullekin.

      Poista
  18. Mieletöntä kukkaloistoa ja valikoimaa. Tänä kesänä olen ihastellut noita kurjenmiekkoja ja ehdottomasti haluaisin erivärisiä ja erilajikkeita lisää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kati! Ei muuta kuin ala laajentamaan kurjenmiekkavalikoimaasi. :)

      Poista
  19. Lindas imagens e maravilhosas flores. Feliz semana. Cumprimentos.

    VastaaPoista