perjantai 13. heinäkuuta 2018

Marhanlilja kukkii ja Pietarsaaren ostokset


Tarhasarjaliljoja puutarhastani on löytynyt jo useiden vuosien ajan. Ne tuovat isoine ja värikkäine kukkineen mukavaa eksotiikkaa puutarhaan ja kuuluvatkin lempi kasveihini pionien, iiristen ja kärhöjen ohella. Kun ensimmäistä kertaa näin marhanliljan kuvia puutarhablogeissa (taisi olla juurikin Saaripalstan Sailan Claude-liljat), tiesin, että niitäkin on hankittava. Marhanliljan kellomaiset, pilkulliset kukat ja upeat värit vetosivat minuun ensi näkemältä.

Viime syksynä sitten ostin ensimmäiset marhanliljan sipulini Flörin verkkokaupasta. Hankin kokeeksi kaksi Guinea Goldin sipulia ja kaksi Claude Shriden sipulia. Claudet jättivät tämän kesän kukinnan väliin, mutta Guinean kullat jaksoivat pusertaa upeat auringonlaskun sävyissä hohtavat kukinnot jo ensimmäisenä kesänään. Kyllä kannatti kairata syyssateessa sipulit luumukummun reunaan. Taidan syksyllä hankkia muutaman marhanliljan lisää.




     

     

Käväisin viime viikolla Pietarsaaren suunnilla pienellä puutarhavisiitillä. Matkakohteinani olivat Blomqvistin taimisto ja Sundin puutarha. Kummatkin ovat mahtavia vierailukohteita; kasvivalikoima molemmissa on laaja, todellisia erikoisuuksiakin löytyy, ja ennen kaikkea kasvit ovat hyvin hoidettuja. Tässä vähän kuvia ostoksistani - lähinnä itselle muistiin, mitä tuli ostettua, ennen kuin hukkaan nimilaput... ;)


enkeliperhoangervo ja 'Festiva Maxima' -pioni

kirjoapteekkarinruusu


'Concord Crush' -loistokurjenmiekka

sysikurjenmiekka 'Black Form'

Myös pari kerrottua akileijaa ostin alesta


Mahtavan värinen maksaruoho

Hehkuvan oranssia tulikellukkaa olen jo kauan ollut aikeissa hankkia

Näiden lisäksi tulin hankkineeksi vielä 'Buckeye Belle' -pionin, 'Summer Skies' -ritarinkannuksen, 'Tove Jansson' -ruusun ja 3 eurolla alesta tummanpunakukkaisen kanadalaisen pensasruusun.

Hyvää viikonloppua! Nyt onkin luvassa kovia helteitä. Pitää siis muistaa kastella kasveja kunnolla. 🌞🌞🌞

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Lähes kaikkia ostamistani kasveista olin jo kauan halunnut hankkia. Erityisesti kirjoapteekkarinruusua ehdin ihailla pari vuotta puutarhablogeissa. :)

      Poista
  2. These photos are amazing! I love the picture of the first flower, really beautiful and delicate looking plant. Hope you have a wonderful rest of your week, thanks for the share. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Have a wonderful rest of the week, too. :)

      Poista
  3. Voi kuinka hiano marhanlilija. Upian färine.
    Aikamoone saalis :) Enkä yhtää ihimettele. Molemmista paikoosta ku valikoomaa löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään todella tuon marhanliljan väristä.
      Montaa ostoksistani olin ehtinyt jo kauan himoita puutarhaani. :)

      Poista
  4. Hienot marhanliljat! Loistokurjenmiekat ja perhoangervo ovat minunkin toivelistallani. Ensin on istutettava viimeisimmät ostokset. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, välillä pitää keskittyä istuttamaan aiempia hankintoja, ennen kuin ryntää uusia upeuksia hankkimaan. ;D

      Poista
  5. Upeat marhanliljat. Niitä minulla ei ole yhtään, vain tavallisia varjoliljoja. Kivat ostokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marhanliljat ovat kyllä ehdottomasti hankkimisen arvoisia. Varjoliljaa minulta löytyy perus vaaleanpunaisena. Tumman punainen varjolilja, jota olen ihaillut Saaripalstalla, olisi upea, jos jostain sattuisi löytymään. :)

      Poista
  6. Nyt täytyy kyllä hankkia noita marhanliljoja niin upeita ne ovat.
    Hyviä hankintoja puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti hankkimaan marhanliljoja. :)

      Poista
  7. Noiden ostoskassien tyhjentämisessä onkin mukavaa puuhaa puutarhassa, josta siis tulee nyt entistä kauniimpi uusilla hankinnoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, alkoikin olemaan jo vähän tylsää, kun alkukesän jälkeen ei ole ollut mitään istuteltavaa. ;D

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Marhanliljoja aion ehdottomasti istuttaa syksyllä lisää. :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Joo, marhanliljoja ei voi lakata ihailemasta. Olen saanut jo puolet hankinnoistani istutettua. Kunhan vain helteet hellittäisivät, saisin loputkin iskettyä maahan. :)

      Poista
    2. Aikamoisen lisän olet puutarhaasi hankkinut, ihania kaikki. Minä en ole nyt ostanut mitään enkä enään istuttanut. Kastellut vain entisiä istuttamia.

      Poista
    3. Ihan viisasta on kyllä näillä helteillä keskittyä kastelemaan aiemmin istuttamiaan kasveja uusien hankkimisen sijaan. :)

      Poista
  10. Que lindas flores. Feliz dia. Cumprimentos.

    VastaaPoista
  11. Molemmat taimistot ovatkin erinomaisia vierailukohteita! Hyvät valikoimat erinomaisessa kunnossa olevia taimia.

    VastaaPoista