Aurinko paistoi tänään niin kesäisesti, että innostuin istuttamaan loput syksyn mittaan varastoon kertyneet tulppaanit, laukat, hyasintit sekä muut kukkasipulit. Olen istuttanut kukkasipuleita syyskuun alusta lähtien aina 20-60 sipulin urakkoina, nyt oli vielä noin puolet jäljellä.
Kukkasipuleiden istutus ei totta puhuen kuulu lempipuuhiini, se on välillä hieman raskasta ja hankaalaakin puuhaa, kun yrittää kaivaa sipuleita tiheiden perennapenkkien keskelle, joista löytyy edellisien vuosien sipuleja, jotka sitten istutuslapioon osuessaan pahimmillaan halkeavat ja hajoavat. Perennapenkkeihin sipuleita kaivaessaan on myös kokoajan tsempattava itseään istuttamaan tarpeeksi syvälle vaikka kaivaminen olisi vähän vaivalloista maahan, jossa on tiheät perennojen juuristot. Tämä kaikki on kuitenkin vaivan arvoista, kun keväällä erilaiset sipulit palkitsevat mahtavalla kukinnallaan pitkän talven jälkeen, silloin tulee aina ajatelleeksi, että olisi pitänyt istuttaa vielä enemmän sitä ja tätä...
|
Laukkojen sipuleissa on suuriakin koko eroja; vasemmalla: Lidlin jättilaukka mix:n sipulit olivat melkein tennispallon kokoisian, oikealla: ukkolaukan sipulit olivat pingispallon kokoisia. |
|
Sekoitin eriväristen tulppaanien sipulit isossa ruukussa luonnollisen näköiseksi yhdistelmäksi. |
Tässä vielä etukäteen itselleni ja miksei muillekin muistus minkä vuoksi kaivelemme satoja sipuleja maahan syksyisin. Kuvat ovat viime keväältä.
|
kevätkurjenmiekkoja |
|
Rip van winkle-narsissi |
|
Kermanvalkoisia hyasintteja |
|
Apeldoorn-tulppaaneja |
|
Valkoisia liljakukkaisia tulppaaneja ja Queen of night-tulppaaneja |
|
narsissi |
|
ukkolaukkoja |
Voi mitä ihanuuksia! Laukat ovat lemppareitani.
VastaaPoistaLaukat ovat yhtiä lemppareistani myös. Viime syksynä istutin niitä ensi kertaa ja keväällä niiden kukkapallot olivat todella hienoja, varsinkinkun jo muut sipulikukat olivat suurimmaksi osaksi kukkineet.
VastaaPoista