Täällä Etelä-Pohjanmaalla oli lämpötila pari päivää sitten yöllä jo reilusti pakkasen puolella, joten päätin että tämä kasvukausi oli sitten tässä. Pensaskrassien, revonhäntien ja osan daalioiden lehdet olivat pakkanen yöllä puraissut veltoksi ja mustaksi.
Myös parivuotias Aunen päärynä kypsytti vihdoin ensimmäisen satonsa; kymmenisen päärynää. |
Keräsin kasvihuoneesta loput tomaatin raakileet kypsymään sisälle, ajattelin että ne kypsyvät paremmin sisällä kuin ulkona viileässä. |
Kasvatin tänä vuonna oranssien porkkanoiden lisäksi myös keltaisia ja valkoisia porkkanoita, yhtä hyviä olivat kuin oranssitkin. |
Lehtikaalit jätin kasvimaalle, kun kestävät hyvänä pakkasissakin. |
Myrsky on jo rantautunut tänne Etelä-Pohjanmaalle, tuulen puuskat ovat kovia ja ne voimistuvanevat iltaa kohden ennusteiden mukaan. Toivon mukaan ei sentään katto lähde talosta. Lappiin on luvattu jo lumisateita onneksi ei sentään tänne vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti