Tänään aamulla käväisin puutarhassa nappaamassa toditusaineistoa ennenaikaisesta talvesta. Pakkasta oli aamulla vielä -7 astetta, onneksi auringon lämmittäessä ilma lämpeni keskipäivään mennessä jo reilusti plussan puolelle. Ensi viikoksi on luvattu jo lämpimämpää, sitä odotellessa...
|
Jalokärhö "The president":n kukka kuurassa |
|
Kurtturuusun kiulukatkin hohtivat hopealla kuorrutettuina |
|
Pionin lehdistöä kuurassa |
|
Tarha-alppikärhön siemenhaituvia |
Hongkong:n syys-taimi-alesta löytyi marja- ja hedelmätarhan lisäykseksi kotimainen Brita-viiniköynnös. Ajattelin istuttaa sen kasvihuoneeseen, mutta minulla kun ei ole maapohjaista kasvihuonetta niin istutin köynnöksen kasvihuoneen ulkoseinustalle ja tarkoitukseni olisi ujuttaa ensi keväänä versot kasvamaan jostain raosta kasvihuoneen sisälle. Näin tämän idean joskus ruotsalaisessa puutarhakeskiviikko-ohjelmassa ja ajattelin kokeilla sitä. Istutin Britan n. 20 cm maanpinnan alapuolelle, tällöin kasvin tyvi ja juuristo on pakkasilta suojassa, näin neuvottiin Kauppilasta aiemmin syksyllä tilaamani viiniköynnöksen mukana tulleissa istutus -ohjeissa.
|
Brita oli jo aloittanut tuleentumisen |
Talveksi istutin ikkunalautaa koristamaan sinisiä callunoita, ne on värjätty mutta se ei minua haittaa, mikä nyt tässä maailmassa luonnosta enää olisikaan.
Tervetuloa lukijoiksi Katja, Satu ja Maarit.
Kauniita kuvia! :)
VastaaPoistaPuutarhasi kuulostaa todella kiinnostavalta.
Mukavaa viikonloppua!
Kiitos.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua sinullekin.
Ihania kuvia. Meillä ei ole vielä syystytö kokonaan tehty. Kaikki lehdet ei ole vileäkään pudonneet. Nekun putoaa niin saadaan kaikki loput haravoitua ja sitten vielä verkotus. Sittenpä se talvi saakin tulla.
VastaaPoista