maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulu lähestyy ja vuoden pimeimmät päivät ovat käsillä


Oho, sehän on jo joulukuu. Aika on todellakin mennyt nopeasti. Ensi viikonloppuna onkin jo joulu!

Viime viikkoina on pakkassää ja suojasää vuorotelleet. Viime viikolla oli parhaimmillaan melkein 15 astetta pakkasta. Tämä viikko puolestaan alkoi suojasäässä, ja ennusteiden mukaan sää jatkuukin leutona ainakin joulun tienoille. Toiveet valkeasta joulusta taitavatkin joutaa romukoppaan, ikävä kyllä.

Joulutunnelmaa amarylliksen, hyasintin ja huonekuusen avulla

Lokakuun lopussa puutarhakauden päätyttyä minulla alkoi sisäkasvimania. Kun ei kerran päässyt pihalle puuhastelemaan rehujen kanssa, puutarhan oli tultava sisälle. Ikkunalautapuutarhani onkin laajentunut mukavasti loppusyksyn mittaan, ja syksyinen kaamosmasennus hävisi kasvien kanssa puljaamisen myötä. Joulun lähestyessä on myös kaikenlaisia joulukukkia (pääosin amarylliksia) rantautunut kotia koristamaan.

Marraskuussa piristivät kukkivat marraskuunkaktukset.

Pari vuotta sitten liiteristä ostamani valkoinen marraskuunkaktus kukki ensimmäistä kertaa pariin vuoteen, mutta sitäkin upeimmin kukin




Tämän erikoisemman keltaisen marraskuunkaktuksen hankin muutamalla eurolla joulukukkamyynnistä

Innostuin loppusyksyllä erilaisista amarylliksistä ja tilasinkin pari rylliksen sipulia itse kasvatettavaksi Kodinkukilta. Tilaus saapui nopeasti ja sipulit olivat hyväkuntoisia. Suosittelen Kodinkukkia, palvelu toimi hyvin ja hinnat olivat edulliset (ei maksettu mainos, haluan vain kehua hyvää).

Minerva-amarylliksen avautuva kukka

Toinen tilaamistani rylliksistä oli Alfresco, kerrottu- ja valkokukkainen upeus, ja toinen oli Minerva, joka on kirjavakukkainen komistus. Kummatkin sipulit kasvattivat kolme kukkavanaa. Alfresco aloitti kukinnan jo viikko sitten jatkaen varmaan ainakin jouluun saakka. Minerva on availlut ensimmäistä kukkaansa tänään ja ehtiikin varmaan kukkaan sopivasti jouluksi.

On ollut mukavaa seurata amaryllisten kukkanuppujen kehittymistä ja kasvamista kukkivaksi puutarhan uinuessa talviunessa, melkein kuin olisi kevät talven ja pimeyden keskellä.

Alfresco-amarylliksestä on tullut lempparini. Tuossa muutama kuva Alfrescosta.







Ylihuomenna, 21.12, on päivä lyhimmillään, ja sen jälkeen päivä alkaa pitenemään. Kevään odotus voi siis alkaa, jee! Olen jo vähän haaveillut keväästä, enimmäkseen siitä johtuen, että Impectan 300-sivuinen siemenkuvasto kolahti postilaatikkoon virittelemään ensi kevään kylvösuunnitelmia. Vielä en ole paljoa kevättä ajatellut, mutta eiköhän joulun jälkeen kevätkylvösuunnitelmat pärähdä käyntiin ja malttamaton kevään ja kesän odotus alkaa.


Hyvää joulun aikaa ja pirteitä pidentyviä päiviä kaikille.

47 kommenttia:

  1. Ihanat kukat! Minä ostin Prismasta, kuten joka vuosi, valkoisen, kerrotun amarylliksen. Sain sutta ja sekundaa. Kolme nuppua surkastui. Neljäs näyttäisi avautuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Harmi, miten ostamallesi amaryllikselle kävi. Toivottavasti edes neljäs nuppu avautuu:)

      Poista
  2. On sinulla kauniita kukkia, kiitos vinkistä, kun ensi vuoden kukkasia ostelen..!

    VastaaPoista
  3. Kauniit kukat! Hyvää joulun aikaa!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania amarylliksia, se on todellakin joulukukkien kuningatar :)
    Malttamattomana täälläkin odotellaan talvipäivän seisausta ja sen jälkeen päivän pitenemistä!! Oliko joku sanonta, että talven selkä katkeaa silloin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amaryllikset ovat lempi joulukukkiani. En voi ymmärtää, miten suomalaisten (kyselyjen mukaan) lempikukka on joku joulutähti;)

      Poista
  5. Ihania kukkia. Keltainen marraskuunkaktus suorastaan upea harvinaisuus.
    Minulle on tullut Kodinkukan mainoksia, mutta en ole koskaan sieltä mitään tilannut. Mukava kuulla käyttäjäkokemuksia. Ne ovat aina tarpeellisia.

    Toissa jouluna sain äidiltä kerrotun valkoisen amarylliksen ja sitä muistelen kaiholla. Oli kyllä niin kaunis. Juuri samanlainen, kuin sinun Alfrescosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen marraskuunkaktus oli kyllä minusta hyvä löytö.
      Kiva, että tykkäsit, kun kerroin kokemuksiani Kodinkukista:)

      Valkoinen amaryllis on vaan niin upea;)

      Poista
  6. Aivan ihastuttava tuo Alfresco!! En ole aiemmin nähnytkään keltaista marraskuun kaktusta, sellaisen kun saisi jostain hankittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on:)
      Keltaisesta marraskuunkaktuksesta olinkin jo hetken haaveillut, ja sitten sen löysin:)

      Poista
  7. Valkoinen amaryllis kerrottuna on todella kaunis. Valkoinen kaktus on erikoinen väri, yleensä ovat punaisen eri sävyissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Punaiset marraskuunkaktukset ovat yleisimpiä, mutta onneksi näitä vähän erikoisemmankin värisiä alkaa löytymään tavallisistakin kaupoista:)

      Poista
  8. Kevättä kohti hiljalleen ollaan menossa! Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  9. Ihania amarylliksiä ja muita. Ihan pakahduttaa. Mukavia joulunaluspäiviä sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä upeat amaryllikset saavat minutkin välillä pakahtumaan:)

      Poista
  10. Mulle pätkähti sama Impectan kuvasto, siitä se kevään odotus taas pikkuhiljaa lähtee käyntiin. Alfresco on tosiaan hirmu kaunis!

    VastaaPoista
  11. Itsekasvatettuja amarylliksiä odottaa kukkivaksi jotenkin vieläkin enemmän kuin niitä valmiiksi nupullaan kaupasta ostettuja;)
    Kaikki ihania kuitenkin!

    VastaaPoista
  12. kauniita kukkia Ihanaa Rauhallista Joulua Sinulle :)

    VastaaPoista
  13. Ihania kukkia! Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  14. Ihania kasveja! Hyvää Joulua sinulle!

    VastaaPoista
  15. Hyvää joulua sinullekin!!! Ihania kukkakuvia :)

    VastaaPoista
  16. Ihana Alfresco. Se on minunkin suosikkini.
    Hyvää ja tunnelmallista joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrottukukkaiset amaryllikset ovat olleet tämän vuoden lemppareitani:)
      Samaa sinulle;)

      Poista
  17. Kaunis valkoinen amaryllis. Ihanaa joulua sinulle! Kohta voikin siemenpussit kaivaa esiin ihan oikeasti =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla jo odottelenkin päästä aloittamaan kevätkylvöjen suunnittelut;)

      Poista
  18. Ihana joulukukka-asetelma. Päivien piteneminen on todella mieluisa toivonpilkahdus, nyt voi ajatella, että kyllä se kevät vielä tulee! Mietin juuri aamulla, että nyt olisi aikaa selailla rauhassa siemenkuvastoa.. mikä ihana ajatus sekin :D
    Mukavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista Piparminttu:)
      Lomalla on kivasti aikaa jo aloitella kevätkylvösuunnitelmia;)

      Poista
  19. Hyvää uuttavuotta! Minä vähän myöhästyin joulutoivotuksista. Aivan ihanat amaryllikset! Alfresco on minunkin lempparini, se on niin upea. Ihana se Impectan siemenkuvasto, osaan jo kohta sen ulkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mukavaa ja rehevää uutta vuotta myös sinulle;)

      Poista
  20. Valkeus alkaa voittaa, joko se näkyy siellä? ;) Haastan sinut kertomaan puutarhavuodestasi 2016 kahdellatoista kuvalla. Käy jättämässä linkki postauksestasi omaani, niin lisään sen mukaan haasteen vastaanottaneiden listaan.

    Hyvää puutarhavuotta 2017!

    Sini K.
    Kasvihormoni-blogista

    alkuperäinen haaste:
    http://blogit.meillakotona.fi/kasvihormoni/kaksitoista-kuvaa-menneesta-vuodesta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen tällä hetkellä nauttimassa etelän valkeudesta Kanarialla, mutta lupaan vastata mukavaan haasteeseesi palattuani kotikoneen ääreen;)
      Mukavaa ja rehevää uutta puutarhavuotta sinullekin:)

      Poista
    2. No siellä se valkeus tosiaankin voittaa! Jätä se linkkivinkki myöhemminkin, ainakin minua kiinnostaa koko vuoden kollaasi kovasti <3

      Poista
  21. Hyvää alakanutta vuatta!
    Olis tarijolla toinenki haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle.
      Lupaan vastata antamaasi haasteeseen kunhan kerkiän;)

      Poista
  22. Aivan ihania kukkia! Varsinkin upeat kaktuksesi ihastuttivat minua.
    Onnea ja menestystä uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  23. Minäkin innostuin amarylliksen kasvatuksesta, ja varsinkin siitä että itse kasvattamalla löytää enemmän vaihtoehtoja kukkien väreille kun mitä on myynnissä lähes kukkivina sitten joulun aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kasvattaa itse amarylliksensä sipulista, saa tosiaankin valita vähän erikoisempiakin lajikkeita kokeiltavaksi. Tietenkin saa myös seurata jännityksellä nupun kehittymistä ihan alusta saakka, mikä on mielestäni kivaa:)

      Poista