lauantai 14. tammikuuta 2017

Neljä vuodenaikaa puutarhassani

Sain Navettapiian puuhamaa-blogista ja Anun puutarha-blogista mukavan haasteen, jonka ideana on laittaa neljä kuvaa puutarhasta eri vuodenaikoina.
Itse kuvailen enemmän yksittäisiä kukkia tai kukkapenkkejä, ja senpä takia puutarhan yleisnäkymäkuvien ottaminen on jäänyt harmillisen vähäiseksi – ihan vahingossa – joten oli hieman haasteellista löytää sopivat kuvat tähän haastevastaukseen.
Kuvat eivät ole yhdestä kohtaa puutarhaa vaan valitsin tähän kuvat, jotka kuvaavat mielestäni parhaiten kutakin vuodenaikaa puutarhassani.

Aloitetaan kronologisessa järjestyksessä  keväästä, uuden puutarhakauden alusta.

Kevät: 

Keväällä vielä monessa kukkapenkissä on multaa näkyvissä enemmän kuin vihreää.
Onneksi vihreät versot puskevat nopeasti maasta peittäen maan pinnan.

Kesä:

Kesällä nautitaan puutarhan väreistä ja vehreydestä.

Syksy:

Syksyn edetessä eivät näkymät puutarhassa enää niin paljon silmiä hivele.
Onneksi kuunliljat säilyvät vihreinä loppusyksyyn saakka.

Talvi:

Talvella pitää olla hedelmäpuut (ja muutkin nököhampaiden herkkukasvit) verkotettuina.
Luntakin voi puutarhassani talvisin olla, ainakin ajoittain;)

Kiitos mukavasta haasteesta Navettapiialle ja Pionille. Itse olen jo pudonnut kärryiltä siitä, kuinka monessa blogissa tämä haaste on jo kiertänyt, joten en laita haastetta eteenpäin tietyille blogeille. Siispä jos et ole vielä tähän haasteeseen vastannut, niin nappaa tästä haaste mukaasi:)

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille! Ensi postauksessa on vuorossa Kanarian kuvat.

30 kommenttia:

  1. Kuvistasi näkee hyvin vuodenaikojen vaihtelun puutarhassa. Hienoja liljoja tuossa toisessa kuvassa.
    Keväinen ja talvinen puutarha ovat molemmat kauniita omalla tavallaan. Keväinen kasvun ihme ja talvinen lumen alla nukkuva puutarha. Syksyinen puutarha on aina sitten hieman alastomampi kesän väriloiston jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olenkin henkeen ja vereen kevät- ja kesäihminen, niin täytyy myöntää talvessakin ja syksyssäkin olevan oma kauneutensa:)

      Poista
  2. Kiva ku otit haasteen vastaan! Onko ekas kuvas joku koristeomenapuu? Nii ihanat lilijat ja nuata miakkoja, joiren kans en oo onnistunu. Sullonki hyvät verkot, riittävän korkiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekassa kuvassa on tosiaan koristeomenapuu, tarkemmin purppuraomenapuu. Korkeat verkot olla pitää, ettei pääse puput kurkottamaan napsimaan edes yläoksia;)

      Poista
  3. Kuvien kautta oikein konkretisoituu meidän upeat vuodenaikamme ja niiden vaihtuminen. Komeita liljoja sinulla on kukkinut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hienoa, että Suomessa on (ainakin vielä) neljä vuodenaikaa tuomassa vaihtelua vuoteen:)

      Poista
  4. Loppujen lopuksi se on hyväkin, että on vuodenajat olemassa. Kai sitä kyllästyis jatkuvaan kesäänkin, ei olis mitä odottaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä syksy ja talvi on hyvä olla välissä. On sitten taas mukava odottaa kevättä ja kesää:)

      Poista
  5. Oi mitä liljoja! Tämä on mukava haaste, joka on käynyt melko monessa blogissa.

    VastaaPoista
  6. Kivoja kuvia, hyvin sopivat tähän haasteeseen. Kanarian kuvia odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Kanarian kuvat ovat tulossa;)

      Poista
  7. Kivat kuvat, on ihanaa kun meillä on neljä vuodenaikaa! Kauniita liljoja sinulla penkissäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki! Vuodenaikojen vaihtelu tuo kyllä mukavasti vaihtelua elämään. Kuka sitä ainaista kesää jaksaisi, kun ei olisi mitään mitä odottaa?

      Poista
  8. Komeat liljat! Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  9. Niin ne on erilaisia kaikki neljä vuodenaikaamme. Ihanaa kun ne on olemassa, vaikka kevättä ja kesää sitä aina niin odottaakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenajat on rikkaus, mutta taitaa vain olla katoava ilmiö ilmastonmuutoksen ansiosta. Kohta voi ainoat vuodenaikamme olla vähemmän märkä ja harmaa sekä enemmän märkä ja harmaa:(

      Poista
  10. Oi, kevään vihreys, kesän kukkien väriloisto ja myös syksyn kauneus saavat unelmoimaan.
    Tämän hetken näkymät täällä ovat: paljon lunta ja verkotettuja kasveja, ei tosin noin hyvin suojattuja kuin sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kevään raikasta vihreää on kyllä jo ikävä, samoin kuin kesän väriloistoa:)
      Tarpeeksi monta omenapuuta ovat puput päässeet vuosien saatossa järsimään, niin ei tuota verkkojen laittoa unohda.
      Täällä ei ole lunta kuin vähän.

      Poista
  11. Voi kuinka hauskoja ovat nämä neljän kuvan sarjat! Täytyy muistaa kuvata puutarhaa eri vuodenaikoina, niitä on kiva katsella jäkeen päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi tosiaan itsekin kuvailla enemmän puutarhaa eri vuodenaikoina ja myös vähän laajemmalla kuvakulmalla. Liian vähän on yleisnäkymiä puutarhasta tallentunut kameraani.

      Poista
  12. Upeita kuvia, ihanat liljat! Mielenkiinnolla odotan Kanarian kuviasi.

    VastaaPoista
  13. Mukava haaste ja kauniita kuvia vuoden ajoista :)

    VastaaPoista
  14. kauniit kuvat, upeita liljoja!

    VastaaPoista