perjantai 17. helmikuuta 2017

Kylvöpäivitystä sun muuta

Helmikuun alussa sain tehtyä vuoden ekat kylvöt. Multaan pääsi mm. ahkeraliisaa, petunioita, chilejä, keijunmekkoa, daalioita, mustasilmäsusannaa ja mansikkakoisoa. Tässä oli vasta alku, maaliskuussa olisi tarkoitus tehdä ns. pääkylvöt, kun kylvän loput kesäkukat ja tomaatteja.

Petunian pienet, mutta topakat taimet

Muut siemenet ovat reilussa parissa viikossa itäneet hyvin, mutta daalioissa, mustasilmäsusannoissa eikä mansikkakoisossa näy mitään itämisen merkkejä. Mustasilmäsusannan ja mansikkakoison hidasta itämistä en ihmettele, ne kun tulin kylväneeksi jo päiväysvanhoista siemenpussien jämistä. Noiden daalian siementen itämistä kyllä ihmettelen. Niiden siemenet olen tänä keväänä hankkinut, joten tuoreita niiden pitäisi olla. Ehkä peittelin niiden siemeniä liikaa. Pitää yrittää tehdä uusintakylvö lopuista siemenistä ja peitellä vain hyvin varovaisesti.

Terhakoita ahkeraliisan taimia

Chilin taimet

Ajattelin jakaa teille vinkin, jos vaivananne on banaanikärpäsiä tai harsosääskiä. Banaanikärpäset varmaankin kaikki tuntevat, mutta tuo harsosääski voi olla vieraampi tuttavuus tai sitä on luultu banaanikärpäseksi. Harsosääsket ovat siis pieniä lentäviä banaanikärpäsen kaltaisia ötököitä, jotka munivat kukkaruukkujen ja esimerkiksi taimipurkkien mullan pintaa ja joiden toukat syövät kasvien pikkuisia juuria aiheuttaen hentojen taimien kuoleman (isojen kasvien juuristo on sen verran vahva, etteivät nämä pääse niitä kurittamaan). Harsosääsket tulevat yleensä kaupasta ostettujen kukkien esim. joulukukkien mullan mukana. Niin minullakin taas alkoi joulukukkaostosten jälkeen sisätiloissa pörräillä niitä. 

No miten niitä sitten voi torjua? Olen löytänyt tämän vinkin joskus joltain puutarhapalstalta. Kyseessä on nesteansa. Sen tekeminen on helppoa: otat vain jonkun laakean kipon, johon lisäät vettä, sokeria, Fairya ja keltaista (elintarvike)väriä. Sokerinen vesi ja keltainen väri houkuttaa ötökät kipolle ja koskettuaan vettä ne hukkuvat Fairyn viedessä vedestä pintajännityksen. Ansa toimii hyvin ja kerää harsosääsket, banaanikärpäset ja muutkin pikkuötökät. Ansa sijoitetaan huonekasvien ja taimipurkkien läheisyyteen, missä ötököitä pörrää. Kannattaa kokeilla!

Siinä yhden nesteansan puolentoista kuukauden saldo.

Harsosääskien ehkäisyssä ja torjunnassa on hyvä vinkki myös antaa kasvien mullan pinnan kuihvahtaa kastelujen välillä ja esimerkiksi kattaa se vaikka lecasoralla. Näin harsosääsket eivät pääse munimaan mullan pintaan eivätkä toukat kehittymään.

Syksyllä varaston ikkunalle ruukkuihin istutetut sipulikukat ovat lähteneet hyvään kasvuun. Yhden tulppaaniruukun toin jo sisälle ja sen kukkanuput jo pilkistävät lehtien välistä.



Hyvää ja keväistä viikonloppua kaikille! Tervetuloa kaikille uusille lukijoille, kiva kun seuraatte blogiani. 😄

28 kommenttia:

  1. Ihana tulppaani!
    Justiin luin yhdeltä sivustolta, että jos on epävarma, itävätkö siemenet valossa vai pimeässä, on varminta kylvää pinnalle, sillä kaikki siemenet itävät valossa, mutta vain osa mullan alla. Joskus yritän levittää hiekkaa mullan pinnalle epätasaisesti, jotta osa siemenistä jää vähän näkyviin (yleensä laitan siementen päälle vain hiekkaa).
    Hyvä vinkki tuo ötökkäansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja sopivasti auttaa kevätkaipuuseen;)
      Tuossa daalian siemenpussissa kyllä luki kylvösyvyydeksi puolisen senttiä. Ja peittelin ne juurikin hiekalla, tosin ehkä liian paksulti. Taitaa tosiaan olla varminta kylvää uusintakylvössä ne pinnalle/puoliksi näkyviin.

      Poista
  2. Voi, kun nuo kasvivauvat ovat aina yhtä ihastuttavia!
    Aika persoonallisia itämisenkin suhteen. Toiset itävät parissa päivässä ja toisilla taas kestää....runsas viikko sitten kylvin latva-artisokkia, yksi iti 4 päivän kuluttua, toisista ei vielä merkkiäkään. Kovin malttamaton yksilö oli se yksi :D
    Meillä on syksyisin aina tuo nesteansa hedelmäkärpäsille. On tosi tehokas. Erityisen hyvä yhdistelmä on kuohuviini ja muutama tippa fairyä. Syksyllä piti korkata muutama kuoharipullo, kun huomaamatta tyhjennettiin koko pullo, eikä huomattu laittaa yhtään tilkkaa siihen ansaan :DD Keltainen väri tosiaan saattaisi tehostaa vielä vaikutusta!
    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siemenien sielunelämää on välillä vähän vaikea ennakoida.
      Hyvä vinkki tuo kuohuviini. Sitäkin voisi joskus kokeilla:)

      Poista
    2. Äh, Artisti oli ollut mun koneella ja laitoin kommentin vahingossa hänen profiilillaan :)
      Haitanneeko tuo
      t. Marja

      Poista
  3. keväiseltä näyttää! Kiitos nesteansa vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku hiljaa alkaa ikkunalaudat täyttymään taimista = varma kevään merkki;)
      Ole hyvä vinkistä.

      Poista
  4. Täytyypä virittää nesteansa, sillä meilläkin on taas jotain pieniä pörriäisiä. Kiitos vinkistä!
    Tosi hitaasti minun chilini ovat itäneet. Tänään huomasin ensimmäiset pikkuruiset versot mullan pinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vinkistä Between.
      Chilit ovat joskus vähän hitaita itämään. Toivottavasti sinunkin omasi kasvavat hyvin ja tuottavat hyvin satoa:)

      Poista
  5. Terhakan näköiset taimenalut.
    Kiitos tuosta ansavinkistä.

    VastaaPoista
  6. Hyvä kun annoit vihjeen. Meille tuli varmaan noita pikkulentäjiä lahjaksi tuodun orkidean mukana. Olet jo hyvin päässyt kylvövauhtiin, niin virkeitä ovat pikku taimet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti tulee juuri monien kukkien mukana noita. Ei kun nesteansa viereen pyydystämään öttiäiset:)

      Poista
  7. Sinulla onkin jo hyvä vauhti päällä. Esikasvatus onkin jänskää puuhaa, joskus onnistuu ja toisinaan ei. Kiitos pyydysvinkistä, en olekaan ajatellut niiden tuhoavan pikku taimiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikasvatus on mukavaa puuhaa kevättä odottavalle kasvihörhölle. Ja vieläpä ihan kannattavaakin, kun saa sellaisia lajikkeita kasvatettua itselleen, joita ei välttämättä valmiina taimina saa.
      Ole hyvä vinkistä. :)

      Poista
  8. Niin hyvin on lähtenyt taimesi kasvuun,pirteitä ovat
    kiitos vinkistä.:)

    VastaaPoista
  9. Ahkeratliisat vielä siemenpussin sisällä.. nyt täytyy siirtää multaan, sinullakin jo noin hienot taimet! Daaliat odottavat kuivissa juurakoissa, niitä en edes yritä siemenestä kasvattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvähän vaan ahkeraliisat. Saat tanakoita taimivauvoja ihailtavaksi;)
      Minullakin on varastossa daalian juurakoita talvehtimassa, mutta silti ajattelin niitä myös kasvattaa siemenestä.

      Poista
  10. Sinulla on sama harrastus kuin monella muullakin bloggaajalla: kylvöt! Onnea harrastukseen ja hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvöt tuntuvat tosiaan olevan monen bloggaajan puuhia tähän aikaan:)

      Poista
  11. Kivasti sullon jo taimia.
    Ei kyllä oo tullu miälehenkää, että mun pikkuriikkisiä taimia jokku öttiääset vois tuhota. Kuivamista oon niiren suurimpana uhkana pitäny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tarkkailla taimipurkkeja noiden harsosääskien varalta, jos niitä sattuisi sinullekin tulemaan. Kevyt kuivahtaminen kyllä osaltaan vähentää niiden määrää, niiden toukat kun elävät mullan pinnassa.

      Poista
  12. Niin söpöjä ja topakoita taimia tosiaan. :)
    Kiitos ansavinkistä! Olen ansoja joskus laitellutkin, mutta tuo keltainen väri on kiinnostava lisä.
    Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vinkistä. Minäkin olen joskus tehnyt ansoja ilman keltaista väriä ja huomannut, että tuo keltainen ansa on paljon tehokkaampi verrattuna värittömään:)

      Poista
  13. Luulin että olin käynyt jo kommentoimassa tuota ötökkäansaa, ehkä kommenttini hävisi bittiavaruuteen (tai itse sohlasin) Kuitenkin, minulla ei ollut tuota keltaista väriä, joten laitoin omppumehuun sokeria ja astianpesuainetta. Laitoin se tänä aamuna, pari siihen on jo eksynyt. Katsotaanpa miten toimii :)
    Vinkkisi oli tarpeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä,että vinkkini tuli tarpeeseen. Senpä takia sen tänne laitoinkin. Toivottavasti saat ötökät ansaan:)

      Poista