lauantai 28. tammikuuta 2017

Kuvavisiitti Kanarialle


Sehän on jo tammikuun loppu. Jes, kevät on kohta täällä, valo ainakin on jo kovasti lisääntynyt joulun lyhkäisiin päiviin verrattuna. Kohta saa siis aloittaa kylvöpuuhat. Sormia syyhyttää jo kovasti, mutta ajattelin odotella helmikuun alkuun ja sitten multiin pääsevät mm. kerrotut ahkeraliisat, keijunmekot, chilit, mustasilmäsusannat, petuniaa ym.

Niin kuin tuosta kylvölistasta huomaa, olen ajatellut tänä keväänä kasvatella aiempaa enemmän kesäkukkia itse siemenestä. Toki tomaatteja ja muita hyötykasveja mahtuu mukaan, mutta tänä keväänä ajattelin panostaa kesäkukkien siemenkasvatukseen eniten. Tästä voi syyttää/kiittää (jokainen päättäköön itse...) Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikkia, jonka blogia seuratessa olen inspiroitunut kesäkukkien siemenkasvatuksesta.
Jänskättää vähän, sillä en ole aiemmin paljonkaan kesäkukkia siemenestä kasvattanut, samettikukkia ja revonhäntiä lukuun ottamatta.
Lupaan päivittää kesäkukkien kylvökokeiluja tänne blogin puolelle kevään mittaan. Katsotaan, saanko kasvatettua edes melkein taimiston veroisia kesäkukkia pihaa koristamaan. Toivotaan parasta;)

Ja sitten pääasiaan. Käväisin vuoden vaihteessa Kanarialla, tarkemmin Las Palmasissa, nauttimassa hieman ennakkoon kesästä ja lämmöstä. Lupailinkin jo aiemmin tehdä kuvapostauksen matkastani, joten tässä tulee.
Lämpöä riitti ja tulihan tällaisen kasvihörhön sieltäkin bongattua jos jonkinlaista kasvia ja pitihän niitä myös kuvailla;)

Tässä harmaan talvipäivän piristykseksi pieni kuvavisiitti Kanarialle. Kuvat ovat kännykkäkameran laatua, koska kunnon kamera jäi kotiin matkan ajaksi.





Bougainvillea

Kinkkuja, kinkkuja, kinkkuja...

Rantaa


Vehreä Santa Catalinan puisto


Hyvää tammikuun loppua! 😁

26 kommenttia:

  1. Kaikki Etelän lomakuvat piristää tähän vuodenaikaan! Nuo aaloet ovat upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Aaloet olivat kyllä komean kokoisia ja näköisiä;)

      Poista
  2. Hienot kuvat. Tuttuja paikkoja, olemme olleet Las Palmasissa useammankin kerran. Tykkäämme Las Palmasista, koska siinä yhdistyy ranta- ja kaupunkiloma. Tuo rantabulevardi on kiva. Kiitos kuvien jakamisesta. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Las Palmas on kyllä kiva paikka. Juuri tuo monipuolisuus on mukavaa paikassa - sekä rantaa että kaupunkia.
      Hyvää sunnuntain jatkoa sinullekin.

      Poista
  3. Oi, miten lämpimiä tunnelmia :)

    VastaaPoista
  4. Oi, olipa varmasti ihana matka!
    Jo kuvat upeasta merestä ja palmuista saavat unelmoimaan silmät auki. :)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se;)
      Kiitos kehuista Sara. Hyvää uutta viikkoa sinullekin.

      Poista
  5. Kanarialla en olekaan koskaan käynyt, joten kiva katsella maisemia. Kiitos!
    Tuulikin kylvöksiä minäkin käyn seuraamassa, vaikka yhä vähemmän kesäkukkia itse kasvatankin. Vähäisten kasvatuspaikkojen vuoksi täytyy keskittyä tomaatteihin ja muihin hyötykasveihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanaria on kyllä käymisen arvoinen paikka. Lämmintä riittää keskellä talveakin.
      Ei täälläkään liiaksi esikasvatustilaa ole, mutta silti meinaa kylvösuunnitelmat ryöstäytyä käsistä joka kevät, kun pitää sitä, tätä ja vähän tuotakin kokeilla kasvattaa;)

      Poista
  6. Kanarialla näyttää mukavan kesäiseltä! Tsemppiä tuleviin siemenkasvatuksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavan kesäinen paikka keskellä talveakin. Kiitos Piparminttu tsempeistä, samaa sinulle. :)

      Poista
  7. Oon kans kauan kauan sitte käyny Kanarialla. Voisin olla aiva hyvin marras-maaliskuun aijan johonaki lämpööses paikas, vaikka Kanarialla :) En oo mäkää erikoostunu siämenkasvatuksiihi mutta.....kylyvökuumes on tarttuvaa plaatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, marras-maaliskuun viettäisin mieluiten auringossa, kaukana harmaudesta. Ehkä sitten eläkkeellä...
      Kylvökuume on ihmeen tarttuvaa;)

      Poista
  8. Hienot kuvat! On varmasti ollut ihana matka. Iloista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kun pääsit valoon ja lämpöön. Tuo kesäkukkien itsekylvö on tosi järkevää, koska nehän ovat suht kalliita taimistoltakin ostettuina. Saat runsaan määrän taimia, olen kyllä varma, että onnistut...kiva jos pidät meidän ajan tasalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onnistun kasvattamaan hyviä taimia. Tarkoitus olisi päivitellä kasvatuksien etenemistä kevään mittaan:)

      Poista
  10. Lämpöä ja aurinkoa sitä ollaankin vailla..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Onneksi kevättä (ja kesää) kohti ollaan menossa:)

      Poista
  11. Ihana lämpö ollut siellä. Vähän toista kuin täällä kotomaassamme. Meinasin tällä viikolla jäätyä kuoliaaksi. Tuo sinun "taustakuvasi" on muuten aivan ihana, ilahdun joka kerta kun tulen tänne blogiin ja näen sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on onneksi luvattu vähän leudompaa, niin ei tarvitse kovissa pakasissa hytistä.
      Kiitos Sametti Hortensia! Kiva, että tykkäät taustakuvasta:)

      Poista