perjantai 6. heinäkuuta 2018

Keskikesä ja pionit

Teresanruusun kukintaa

Kesä on nyt parhaimmillaan. Juhannus on enää muisto vain, mutta kesää on silti jäljellä ainakin pari kuukautta. Nyt pitää iloita eikä masentua tulevasta kaamoksesta. Jotkut (hullut) alkavat jo juhannuksen jälkeen murehtimaan iltojen pimenemistä. Itse ainakin nukun paremmin, kun illat pimenevät, joten päivän lyheneminen ei haittaa niin kauan kuin lämpöä riittää.


Puutarhassa on tällä hetkellä pionien kukinnan kultakausi meneillään. Monet niistä kukkivat ensi kertaa, suurin osa pioneistani kun on vasta viime vuosina hankittuja.

Duchesse de Nemours





Sarah Bernhardt








Yhtenä päivänä Coral Charm näytti tältä...

Seuraavana päivänä jo tältä.


Viime kesänä Blomqvistilta ostettu Hong Pan Jin Qiu

Tämäkin, viime keväänä Kodin kukilta juurakkona tilattu, Nippon Beauty
kukki ensi kertaa upean tummin kukin

Viime kesänä ostin Honkkarista nimettömän tumman punaisen pionin taimen.
Taitaa olla Karl Rosenfield.

Tämä Karl on hankittu jo lähes kymmenen vuotta sitten.
Se joutui siirtymään terassiremontin tieltä, ja vihdoin, kolme vuotta siirron jälkeen,
se kukkii taas.

Tällä Karlilla taitaa olla huono hiuspäivä.

Tämäkin pioni joutui muuttamaan, ja tänä kesänä se vihdoin kukkii taas kunnolla.
Taitaa olla Inspecteur Lavergne.



Peurankello kukkii tarkastajan kyljessä

Tämän pionin tilasin viime keväänä Flöristä. Sen piti olla Black Beauty.
Vähän harmittaa, etten saanutkaan mustaa pionia, mutta
kyllä tämä kerroksellinen kermakakkukin silmääni miellyttää.

Nimeä pitäisi tälle selvittää. Se voisi olla Angel Cheeks.
Sen juurakkoja oli ainakin myynnissä viime vuonna Flörissä.

Hyvää viikonloppua kaikille! 😁

24 kommenttia:

  1. Pionit ovat hattarankevyitä kesäisiä unelmia, aivan ihania. Hyvää viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  2. Vielä on kesää jäljellä :) Ihania kuvia! mukavaa viikonloppua Sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniisti pionisi kukkivat ja sinulla on myös niitä todella paljon. Duchesse de Nemours sopii upeasti Sarahin seuraan. Niin ihana valkoinen pioni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita pioneja on kyllä tullut viime vuosina hamstrattua. Ne ovat niin upeita ja monimuotoisia. :)

      Poista
  4. Oi miten ihania kukkioita sinulla Pionit ovat kyllä niin ihania
    Kesän suloisuutta Sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Komeat pionit. Mieheni kuuluu niihin joka alkaa höpöttää syksystä ja iltojen pimenemisestä heti juhannuksen jälkeen. Minä suljen korvat ja nautin täysillä kesästä tässä vaiheessa.

    VastaaPoista
  6. Ihanat pionit. Tuo Duchesse de Nemours on ihan mun lemppari. Kukka aukeaa tuollein majamaisesti kun on osin auki. Se on jotenkin niin hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pidän kovasti Duchesse de Nemoursin kukan maljamaisesta muodosta. :)

      Poista
  7. Pioneja kelpaa kyllä katsella. 'Nippon Beauty' on ihana ja tuo viimeinen sulotar. Pionintuoksuista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kelpaa. Pioneja on niin monen värisiä ja muotoisia, että lemppariaan on vaikea valita. :)

      Poista
  8. Peonies are wonderful flowers.
    Great photos
    Beautiful blog
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. They are. Along with lilies, roses and irises they are my favourites. ;)
      Thanks for your lovely words, Maria.
      I have to visit your blog sometime soon. :)

      Poista
  9. Kyllä on uppeita pioneja kukassa. Meillä kukinta alakaa olla jo loppusuoralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin alkaa pionien kukinta nyt jo vedellä viimeisiään. Onneksi pionien jälkeen on vielä paljon muita tulossa mm. liljat, daaliat ja ritarinkannukset.

      Poista
  10. Upeita kuvia! Pionit ovat vain niin ihania, vastustamattomia. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista